— Tässä on meidän hyvä olla…
Lisäsi Petrus, tuleva pappismies, kurillaan:
— Tehkäämme tähän kolme majaa: sinulle yksi, minulle kaksi, mutta tuolle Johannekselle ei yhtään.
Mutta Jussi, nuorin nulikka, murisi:
— En haluakkaan. Lehvissä on muurahaisia!
Pianpa sentään pappilan kiltit kalapojat vaipuivat unettaren helmoihin, samaan aikaan kun hieno usva hiiviskeli ulos rantamalta saartaen sarjan poikain laskemia polakoukkuja. Siellä-täällä polskahti lupaavasti ja erästä hoikkaa, pitkää polaa kiidätti vedenalainen hirviö huimasti pitkin salmea…
Korpi-Kainuun kesäyö on kylmä. Pappilan kalapojat heräsivät kaikki yhtaikaa vilun puistatukseen ja hieroivat hiukan surkeina sinertäviä neniään. Mutta Matti veljen ääni sai heidät miehistymään: — hei pojat haukia vetämään!
Aurinko juuri tekee nousuaan, ohutpukuiset usva-aaveet tanssivat rantojen siimeksissä, venhe viistää kimmeltävää pintaa. On niin juhlallista ja hiljaista, sunnuntai-aamun varha-tuntu leijailee ilmassa… Tuolla kaukana, korkealla vaaralla häämöttää pappila, tuolla salmen takana kohoaa suoraan järvestä kirkon torni. Pojat lähestyvät jännitettyinä polakoukku-riviä, joka alkaa kaartaen Kukkosaaren kupeelta. No peijakas! Jo ensimäinen pola sukeltaa — puikahtaa näkyviin ja taas sukeltaa.
— Siinä on hirmuinen kala! huudahtaa nuorin veikoista.
— Siinä on suuri lohi! arvelee keskimäinen veljeksistä.