— Älkäähän vielä sanoko! tuumii vanhin Veikkoloista ylen vakavana tähystäen eteensä.
Samassa he kaikin huomaavat kauhistavan ilmiön. Kuikka räpistelee veden pinnalla, levittää siipensä, ottaa vauhtia, mutta kimmahtaa aina takaisin. Ja pola sukeltelee, sukeltelee vimmatusti.
— Kuikka on nielaissut täkykoukun! julistaa Matti.
Alkaa hirveä leikki.
Matti vetää siimasta kuikka kurjaa kuin hurjaa poroa suopungista, kuikka hangottelee vastaan ja kirkuu. Tuonen linnun ääni se on ja pappilan pojat tuntevat kaameaa tunnetta, pyhäinen varha-aamu on yhtäkkiä saanut oudon värityksen, kalat ovat hetkeksi unhoittuneet ja kaareilevat polarivit siintävät liikkumattomina. Kuikka on jo aivan lähellä venettä, Matti kohottaa huoparinsa ja aikoo… vaan samalla rääkäisee pitkäkaulainen vesilintu, rääkäisee helvetillisesti, Matilta siima löysää ja kuikka lehahtaa lentoon pitkin veden pintaa, koukku kurkussa. Pola sukeltaa silmänräpäyksessä ja kuikka retkahtaa taaksepäin veteen, mutta yhä tempoo, tempoo… Mitä taitaa tässä tehdä, tämä on julmaa eläinrääkkäystä, mutta pojilla ei ole pyssyä mukana, täytyy keinolla millä hyvänsä saada kuikka hengiltä, mutta nämä petolinnut ovat sitkeähenkisiä.
— Miksi löysäsit? Vedä uudestaan. Minä lyön. Ja Pekka, papinpoika, tuleva pappismies, iski airolla kuikkaparkaa. Ensimäinen isku osui veteen ja pärskähytti Mattia vasten naamaa, Matti suuttui… Jussi poika katsoi kauhistuneena vapisten. Mutta Pekka kohotti uudestaan aseensa, julmistuneena kuin Mooses kultaisen vasikan edessä…
Kuikka nostettiin veneeseen, luultiin kuolleeksi ja työnnettiin teljon alle, pojat hengähtivät helpoituksesta, olipa se kauhea leikki, mutta eräänlainen sankarillinen tunne täytti heidän mielensä. Mitähän pappa tästä oli sanova? Kuikan rinnasta saisi kauniin kravatin, sellainen oli Mannisenkin pojilla, kun kaupunkiin lähtivät…
Aamutuulahdus kävi yli ulapan ja järven pinta verhoutui kimmeltäviin kareisiin, siellä-täällä loisti kuin kultainen peili vielä aamuvarhan tyyni laikka — aurinko kiipesi yli vaarojen. Poikain toisessa koukussa vikuroi virkeä pieni hauki, kolmannessa naulan painoinen ahven, neljännestä oli suuri kala vääntänyt koukun kippuraan, se oli oksennettu ulos kidasta, viidettä polaa ei ensinkään löytynyt, kuudennessa oli — lohi. Ja olipa siinä pojilla työtä saada veneeseen tämäkin, vaikka ei ollut kuin seitsennaulainen veden tevana. Se loiski ja teki korkeita hyppyjä, mutta siima oli luja ja koukku syvällä kiduksissa. Ylpeitä olivat pojat lohestaan — mitähän mammakin oli sanova. Seitsemännestä siimasta kohosi pohjamudasta peloittavan näköinen, kiemurteleva vötkäle, viiksiturpa — matikka. Hyi, kesällä! Seitsemäs pola… mutta kävisi pitkäksi luetella kaikki. Pojat kaarsivat sivu kirkon, virkeä tuuli oli jo herännyt, sinertävän mustina liekkuivat laineet. Hauki hauvilta, ahven ahvenelta kohosi syvyydestä, olipa viidennessäkymmenessä koukussa kahdeksannaulainen säynäjä, tässä järvessä harvoin saatu kala. Ei kohonnut aarrekattilata vuoripoukaman syvästä pohjasta, mutta yhdeksännessäkymmenennessä yhdeksännessä koukussa oli viisitoista-naulainen hauki, jota pojat kolmisin vetivät siimasta kuin vedenalaista tukkia — saalistamatta se olisi jäänyt pojilta, mutta ukko rovastin sepästä vasta saatu väkäkirves sai nyt näyttää, mihin se kelpasi. Iskipä Matti poika hartiavoimin hukilla jättiläistä selkään ja yhdessä Petrus veikon kanssa he kauhean kalan veneeseen nostivat ja Jussi poika sai varoa pieksujaan, melkein Jussin pituinen olikin koko kala.
Niskasta kiinni ja puukolla selkään, jollei se muuten suostu…
Mutta tuskin olivat pappilanpojat päässeet jännityksestä, kun kirkonkellon juuri pompahtaessa soimaan yli välkkyväin vetten, etuteljon alta Pekka pojan koipien välitse, ryöpsähti keskelle venettä jättiläishauvin päälle äskeinen "tapettu" kuikka, kohottaen kurkkuansa ja rapistellen siipiänsä, silmät mustina kiiltäen kuin käärmeellä ja suhisten kuin hornan lintu. Ällistyneinä sitä katsoivat pojat ja jokainen tarttui airoon, alkoi viimeinen taistelu, joka oli kaataa koko kalaveneen! Kirkonkello soi ja pompotti, puinen tapuli ryskyi, aamulaine hilpeästi loiskahteli veneen laitoja vastaan, jättiläishauki availi hirmuista kitaansa aivankuin nielaistakseen Jussipojan saappaista alkaen, mutta veljekset tappelivat kummitusta vastaan, ja vene pyöri ja ryyppäili vettä.