— Älä sillä tavalla, älä sillä tavalla!
— Ota kalakirves!
— Ota itse, jos saat irti hauvin niskasta!
— Lyö huoparin pyyryllä, lyö, lyö…
Pitkäkaulainen kummitus seisoi keskellä venettä ja sähisi peloittavasti. Horribile visu! olisi Horatius huudahtanut.
— Varo, annas kun minä… Pois alta, Jussi!
Ilkeältä tuntui pojista näin kolhia kuikkaparkaa, mutta muuta keinoa eivät he keksineet ja he olivat jo alkaneet luulla että kuikka oli kuolematon otus, noiduttu, lumottu hiiden lintu. Lopulta osui isku arkaan paikkaan ja kuikka teljettiin uudestaan teljon alle. Pysytkö siellä, pakana! Viimeisessä koukussa ei sitten ollut mitään ja nytpä nostivat pojat siron siipipurjeen mastoon ja läksivät viilettämään kohti pappilan rantaa. Olisi tehnyt mieli poiketa kirkkorantaan ja juosta käskemään pappa ulos sakastista katsomaan kalansaalista, mutta Pekka, tuleva kirkkoherra, piti sen hengellisesti säädyttömänä.
Pojat vain huusivat luihulle lukkarille, joka ikään souti kirkkoon paitahihasillaan, nysä suussa, että käskeä sanoa papalle että oli saatu kuikka, lohi ja suunnattoman suuri hauki!
— Kuinka suuri hauki? huutaa lukkari, suu ammollaan ja käsi korvalla.
— Yhdeksän kyynärää ja kämmenenleveyttä! vastataan poikain veneestä.