— Häh?
Mutta poikain purjetta pullisti samalla ja veneet kiisivät eri suuntiin. Lukkari luikkari, kuten myöhemmin kuultiin, olikin heti sakastiin tultuaan ja rovastin kohdattuaan, kertonut poikain isälle ihmeitä. Pappilan pojat olivat kuulemma saaneet koukusta traakin.
— Minkä?
— Traakin!
— Mitä Frans Petter Rendulin tarkoittaa?
— Ka niin hyö toimittivat, vekarat. Rendulin iski viekkaasti silmää ja läksi juoksujalkaa lehterille veisaamaan. Veisasikin niin ylettömästi että koko seurakunta vapisi. "Lie häntä akkansa taas tukistanut?" Mutta lukkari vain veteli siitä vanhasta "traakista", tämän maailman hirmuisesta lohikäärmeestä, josta Suomen kansa vuosisatoja oli veisannut.
Kun ukko rovasti sinä sunnuntaina saapui kirkosta Junnunsa kyyditsemänä, yllätti hän koko pappilan väen ruustinnasta ruotimummuun saakka humalikon edustalla siunailemassa pikkupoikain kalansaalista. Ihmeisiinsäpä tuli isä rovastikin — potria poikia.
— Tuommoisia haukia sitä minun ylioppilasaikoinani Keuruullakin… myhäili rovasti.
— Ja huomenna, pappa, mekin lähdetään kalaan! vannoivat vanhemmat veljet Esko ja Vihtori kiihkeänkateellisina että nulikoille kerran oli onnistanut.
Mutta päivän nuoret sankarit olivat ponnistuksista nukahtaneet yksi nurmikolle, toinen ullakolle, kolmas vanhalle puolelle eivätkä tienneet maailmasta pyhäsen pölähtävää. Väntti teki huimia liikkeitä tempoillen ja potkien päivänpaisteista piennarta — poika oli yhä taistelevinaan kuikan kanssa.