— Soapi kai tulla kahtomaan mehtäukon akan rumaa kurttunoamaa, voe hyvä isä nähköön, vaan mitenkä nyt ruustinna olla iljennee pahansiivoisessa sittaisessa pöksässä?
— Täällähän on niin siistiä ja mukavaa, vakuuttaa ruustinna ympärilleen katsoen. Oikein fiiniä!
— Viiniä, viiniähän se mehtäpirujen elämä on, pah! puhkuttaa Torakan akka kenkkuillen keskellä lattiaa. — No jo se tuo ruustinna on rontti. — Viirako se tän nuorimman likkalapsen nimi oli, helekkari kun on patvinna, vieraat tekköö hyvin ja ottoo lissää kahvea… ka kun oisi tietty jotta tuloo vieraita, niin leipäjuustot…
— Älkää hätäilkö, meillä on vehnäiset mukana. Emäntä on hyvä ja ottaa itsekkin tästä —
— Jaa, kalallehan sitä lähdettiin, selittää rusahtelevassa keinutuolissa hissukseen kiikahdellen ukko rovasti merenvahaista kalastuspiippuaan sytytellen ja lauhkeita vaakunasavuja puhaltaen, saammekohan talosta toisen kalaveneen?
— Saapi kai, jos kelpaa.
— Mahtavatko nuottaa vetää, jotta saataisiin täkyjä? tinkaa Esko, intohimoinen kalamies, jolla on jo vaikea olla yhdessä kohden toimetonna.
— Jos tyyntyy illaksi, niin kyllä ne tuolla Saariperässä salmilla vetävät, ilmoittaa Torakan ukko.
Kalamiehen pyhäinen väristys kävi läpi koko pappilan miespuolisen joukon ukko rovastista nuoreen Iivari poikaan saakka. Nuotta — täkyjä — koukkuja — suuria kaloja!
* * * * *