— Syöneekö kalaa majesteetti? sekaantuu puheeseen Torakan ukko.
— Sumpusta se syöpi, tietää Pekka poika. — Kitukaloja likaisesta lammesta.
— Vaan mikä keisari se oli, joka kerran söi hilloja Suomessa? kysyy
Virvi, pappilan kuopus.
— Aleksanteri ensimäinen! Jos saa uskoa… Saara Wacklinin juttuja…
— Mepä lähdemmekin tästä hillamarikkoon, hoksaa Aune.
— Raakoja vielä ovat, äännähtää ujosti Torakan Musta Iita, joka iltaisin rähmii soita lehmiä huuhutessaan.
— Pitäisi taas saada tuoreita täkyjä ensi yöksi, huomauttaa Esko pahkakuppi kukkurallaan toista annosta, nenänpää liemestä kiiltäen.
— Nyt kaikki kalanperkkuuseen! komentaa ukko rovasti pannen pois puulusikkansa. — Tytöt viruttamaan. Hör du Cilly, kysyy hän huolestuneena puolisonsa puoleen kääntyen: minä pelkään ettei suola piisaa.
— Men vi segla ju hem i morgon, vastaa ruustinna lempeästi.
— Seilaamme kotiin, sanot sinä? väittää rovasti. — Mistä mamma tietää että tuuli huomenna vetää?