— Ei mamma tiedä, vaan pappa sen tietää, tulkitsee ruustinna onnellisena ja alkaa koota astioita. — Lapset, kiittäkää Jumalaa ruuasta.
— Mitä se nyt mamma… näin taivas-alla…
Eikä äiti muori sitä ankarasti tarkoittanutkaan. Se oli hänellä vain sellainen säädyllinen, herttainen tapa. Täällä luonnonhelmassa suli Jumala ja pappilan kätten-ristiinpano yhteen, häthätää nähtiin isä-ukonkaan kovettuneita kopriaan yhteenpuristavan silloin kun rovastilla oli pieksusaappaat jalassa. Hän oli silloin ikäänkuin ulkopuolella pappiuttaan…
Niinpä siis Torakan rannassa alkoi hilpeä kalanperkkuu. Suomut ja veitset vain välähtelivät ja tulipunaisia kalankiduksia sinkoili rantalouhille. Päivä paistoi ja laine loiskui ja auteret ulapalla huljuivat. Kaukaa järven takalistosta siinsi horisontista moniviikkoisen rajakarjalaisen metsävalkian sauhu.
10.
Kylänmäki ja Alanne.
Näin tehtiin kesäisiä kalaretkiä milloin Torakkaan, milloin Alajärvelle — Kylänmäkeen, ikivanhaan taloon, joka päinvastoin kuin edellämainittu torppa kohosi korkealla korpivaaralla, puolen neljänneksen päässä järven poukamasta. Satumaiselta tuntui pappilan pojista maata satojen vuosien vanhan pirtin lattialla, muikeanhappamen ilman hengessä — piimäamme ja puiset viilipytyt vierellään sekä hieroa unisia silmiään kello 3 aamulla, kun Kylänmäen akka kantaa rohmusi sisään kahvin. Kylänmäen ukkopa vasta oli aito muinaisesine, hän osasi toki loitsujakin sekä veisasi Kalevalaa ja kertoi nähneensä Elias Lönnrotin — kuului suuri Elias Vienan matkoillaan kerran saarnanneen rajaseurakunnan kirkossa, musta pää hällä silloin oli ollut, vaan tiesi Kylänmäen ukko että myöhempinä vuosinaan "valakiaksi oli peä männynnä hälläi". Oikea savupirtti oli Kylänmäessä ja muutenkin vanhan ristirahvaan elintavat ja niinkuin totisella Suomen kansalla usko vahva ynnä uskallus noitiin, velhoihin ja pääperkeleeseen sekä luonnollisesti myös Kiesukseen Ristukseen, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Musta raamattu, mustat virsikirjat, kupparisarvet, karhukeihäs, pertuska ja russakat muodostivat tärkeimmät sisuskalut tällaisessa talossa. Eikä ollut tätä taloa vielä turmellut uuden ajan henki, vaan vanhalla höyryllä kävivät esimerkiksi kaikki nurkantaukset ja tanhuat, ja turhaan seurakunnan sielunpaimen länsieuropalaisessa hengessä etsiskeli sitä paikkaa, jossa saisi neljän seinän sisällä aamutoimituksensa toimittaa.
Nuo ylösnousemukset aamu-kolmelta syöpyivät salaperäisesti papinpoikain mieliin, konsa he rivissä, kuni pyrstöjään pyristelevät valkoiset metsäkanat, kyyköttivät havukkaseinäisen tallin takana kohottaen katseensa maallisista asioista "ain ylös mäkihin" — näköala Kylänmäen huipulta oli tosiaan suurenmoinen, varha-aamun punertavassa kultavihmassa siinsivät siellä syvyydessä mäntyiset niemet, lehtoiset saaret, kahilaiset salmet ja sokkeloiset seljät! Sinneppä notkuvassa hanhimarssissa, lippalakit päässä ja tervatut pieksut jalassa, alas painuttiin usvaista rämerinnettä ja seuraavassa hetkessä nähtiin pappilalaisten maalilaitainen vene kellumassa vesipeilin tyvenessä — polakoukkujen jännittävä koenta oli alkanut.
Eipä aina viitsitty syrjäisessä Kylänmäessä kesäistä yötä viettää, vaan tehtiin honkainen nuotio viehättäväksi havaitun saaren kainaloon ja purjeteltta puiden väliin pingoitettiin, vaikka totta toisakseen että moinen ihanteellinen alkuperäisyyden tavoittelu tuppasi olemaan liian raaka ja kosteanvärisyttävä yösija heille, jotka herraspoikina sentään olivat tottuneet pappilan hempeään vuodelämpimään. Tokihan täytyi karaistua ja sitäkin saivat varmasti oppia erämaan papin pojat ja tyttäret varhaisina ikävuosinaan.
Toisille se oli hyödyksi, herkkähermoisia se kenties vahingoittikin.