Oi te kesäiset pohjolan yöt, joina aurinko loistaa
Myötään, päilyen veen vienossa taivahan kans!
Teille jos onnetar sois mun vielä, niin tuntisin kaikki,
Saaret ja salmet ja myös taivaalla tähdet ja kuun!
Tätä muinais-oululaisen runoniekan klassillista säkeistöä osattiin kyllä jo koulupoikinakin skandeerata noilla autiuttaan uhoavilla korpirannoilla, mutta eipä vielä silloin osattu uskoa, kuinka todeksi sen luoma tunnelma oli muuttuva maailmalle hajoavan papinpoikueen sieluissa.
Paitsi Torakkaa ja Kylänmäkeä olivat pappilaisten kalaretkipaikkoja vielä salaperäinen Kylmälahti ja Pesiönlahti, joskus myös Hietajärvi, jonne konttiselässä marssittiin poikki kumisevan kannaksen pitkin jäkäläisiä palokankaita ja halki soiluvia soita, sivu pohjattomien lampien. Oli jännittävää tarjota syrjäjärvien kaloille samoja hornan vehkeitä, joilla emäjärven vedenkoiria peijattiin, ja vertailla tävynnielijäin typeryysastetta. Saattoipa joku pojista tehdä yksityisen kalaretkensä niittymiestenkin mukana kaukaiselle, vuokkilaiselle Parvajärvelle ja tuoda sieltä selässään komean hanhen sekä käsissään jättiläisropeen punertavia, peukalonkokoisia korpilakkoja. Aniharvoin ulotettiin kalaretkeä Ruhtinansalmelle saakka ja Hossan kalamatkoista uskallettiin puhua ainoastaan ukko Buxhöfdenin kanssa — sinne Hossan perukoille, korkean Kuusamon rajoille karttui kunnioitettava taival — 80 virstaa, joka sentään oli yksi seurakunnan tavallisia "kirkkomatkoja". Mutta silloin kun niinkin tapahtui että ukko rovastia varrottiin kotipitäjäänsä palaavaksi joltakin ulkoseurakuntalaiselta virkamatkaltaan poikki salojen tai kinkerikierrokseltaan oman pitäjänsä rajamaisemilta, saattoi sattua että pari papinpoikaa purjehti isäänsä vastaan Röntylään, puolenkolmatta peninkulman päähän ja, kun ei odotettua kuulunut, antautui hartaasti harjoittamaan pappansa lempiammattia — koukustamista. Silloin Pekka ja Jussi soutelivat kahden Myllylahdella nähden rasituksiin asti vaivaa nuottamiesten tavoittelusta ja anivarhain ylösnousemisesta kuten pappansa pojat konsanaan, mutta suuripäisiä haukia pojat järven aalloista lappoivatkin. Kun ukko isä sitten kolmantena kesäyönä vihdoin saapui matkueensa kanssa Kuusamosta päin yllättäen nuorimmat vesansa sikiunessa Röntylän maitokamarin emäntäsängystä, niin tunsipa erämaan harmaapäinen prelaatti kotoista tunnetta rinnassaan ja tyytyväisenä hän seuraavana aamuna purjehti poikainsa kanssa omalla veneellä takaisin sinne, missä oli hänen maallinen temppelinsä ja missä mamma häntä ikuisesti odotti.
Niinkuin ei ollut kesää ilman aurinkoa, niin ei ollut pappilaa, jos tämä mamma puuttunut olisi — ruustinna Cillystä sielun ja aineen, runoruusujen ja kaiken kodikkaisuuden rihmat läksivät, hänpä se harmaina päivinä yhtähyvin rikkinäiset sukat parsi kuin trubaduurin sävelet pianolla soitteli, — emäntä, puoliso, äiti, sydämien ruhtinatar!
"Mamma, pane eväskukkoa ja paljon viilipiimää!" "Mamma, anna puhdas paita!" "Mamma, saako mennä Pollella?" "Mamma, onko mammalla sopivaa lääkettä — minä loukkasin…" "Mammapa ompelis tämän purjeen!" "Mamma, Junnu pyytää jyvä-aitan avainta." "Mamma, täällä on Jaakko Kemppainen!" "Mamma, yksi vienankarjalainen maatuska kerjää ruokaa." "Mamma, muuan Näljängän ukko kysyy kirkonviiniä lapsen korvaan?" "Mamma, lämmitetäänkö illaksi sauna?"
Hänen, äiti-ruustinnan piti ehtiä joka paikkaan. Ja joka paikkaan hän toki ehtikin ja kaikki häntä tarvitsivat. Ukko rovasti ihan sisäisesti vapisi, jos tapahtui se ihme että ruustinnakin kolme tuntia oli saavuttamattomissa tai jos hän makasi sairaana tai jos oli langennut liukkailla portailla ja loukannut selkänsä, jollaista vuosikymmenien kuluessa kylläkin sattui — kaikkea tapahtui.
Kesäisen kalaretkeilyn ohella näyttelivät tärkeätä osaa myös monet vierailut erämaan pappilan naapuristossa, jolla aniharvoin tarkoitettiin lyhempää taivalta kuin puoli peninkulmaa tai täysikin peninkulma, siis mutkin pari.
Näitä vierailuja oli käynti Ruukissa, Kurimossa, Alanteella, Ruottulassa. Marjansyönti- ja viilipyttyvierailuista näyttelivät osaansa Pikku Kortet, Viitala, Salmela, Palovaara, Luttula, Kukkuma, Lummetaho, Takkula, Näyhä, "Takaruotin puoli". Joskus pikkumökit Laitila, Reetala, Onnela, Törmälä, Pikkuvaara ja Keralan kylän mehutalot Suovaara, Vihtala, Kuikka, Pyykkölä — kaikki silmänsiintämättömän korpitaipaleen päässä pappilasta. Vanhan maantien varressa edustivat Kulma ja Kivelä kunniallista sijaa ja Pesiön "Laajalle" ynnä Haukivaaraan oli ikuiset kutsut pappilalaisilla. Niin myös Haukilaan! Niin myös Sopalaan — Saunaniemeen! Napataloja seurakunnassa vanhasta Suomulasta puhumattakaan. Tolpanvaara, Mannilanvaara, Kanervavaara, Roinila — se kaikki kuului lähempään ilmakehään, niissä jo asuivat nuo hauskat, herttaiset, alkuperäiset virkamiehet, joista perheineen meidän on ollut kunnia edellä mainita. Kaikki yllämainitut talot ja mökit sisälsivät puhtaita talonpoikia — luojankiitos, täällä ei yllättänyt rotusekoituksia, ei edes koirain kesken.
* * * * *
Jospa nyt haahmotteleisimme jonkun niistä pappilalaisten kesävierailuista.