Kuinka kummallinen oli honkaisen erämaan kankaan kumina leppoisena kesäyönä! Ja kuinka satumaisena aukesi korkean maan näköpiiristä emäjärvi… Tuolla, korkealla vaaralla seisoi Karhulan pappila, päälletunkevan korven piirittämänä. Törmälän akka herätettiin kaksikielisellä serenaadilla:
Uinahda sa vieno, laulaissani vaan… Slumra ljuft du lilla!
— Venettä, rakas Taava, venettä!
11.
Johannan päiville Ruukiin!
Muistojen pohjakerroksista nousee joku kesä — montakin kesää. Pappila on menossa. Kesävieraatkin ovat menossa. Musterit tai fasterit. Taikka sievä serkkutyttö Esther, pikku ruotsikko nirppana. Taikka poikain toveri Juho Ludvig, gentlemanni, vänrikki, hän, jonka sukunimeä kerran muuan sydänmaan ukko rovastin kansliassa tiedusti ja saatuaan kuulla että se oli vain nen päätteinen, samanlainen kuin hänellä itselläänkin, tokasi: "ka tuloo se tyhmästäi suvusta herra", jolloin vänrikki Sarkanen purskahti kaikuvaan nauruun. Mutta tämä nyt on sivuasia. Pääasia että pappila tänä heinäkuun sunnuntaina on menossa. Johannoita on paljon, mutta Johannan päiviä ei ole kuin kerran vuonna vuotuissaan. Ja Suomen kansan ruukia — "Ämmä bruukia" on myös vain yksi kappale maailmassa. Siispä kannattaa mennä. Ruustinna on varannut suuren kermapullon Nelly Würtenbergille — Ruukin rouvan toinen nimi näet on Johanna. Voisi olla yhtähyvin Josefiina tai Eufrosyyne, mutta sattuu nyt olemaan mikä on — Johanna on hänen nimensä.
Pappilan kippurahäntäiset, pystykorvaiset koirat näyttävät tietä rantaportin läpi. Ne vetävät niin hurjasti ketjuistaan että joku mustereista pyllähtää mättäälle ja huudahtaa suu täynnä sammalia: herrejee! Sitten pääsee Panu pahus karkuun ja pojat suuttuvat siskoilleen. Pannaan ajometsästys toimeen korvessa ja saadaan karkuri kiinni katajapensaasta kuin Abrahamin pässi sekaantuneena ketjuistaan. Senkin rakas rasavilli! Ensin paiskasi musterin kumoon ja vielä kehtaa häntäänsä heiluttaa ja haukkuu kuin hullu. Laskeudutaan alas venevalkamaan — kahta tietä. Mikä hälinä ja airojen ja äyskärien etsimys. Kuka on vienyt purjeen aitan orrelta?
Kuka on vienyt tapin? Monellako veneellä pappila lähtee? Piisaako pari vai mennäänkö paatilla? Jos mentäisiin kolmella soutuveneellä — pantaisiin musteri myllyveneeseen — ei, kyllä kahteenkin mahdutaan, mutta näljänkäläislasti siitä paisuu. Musteri murmattelee, fasteri vavahtelee — hukutaan mukamas. Musteri hoi — tänne. Eikö se näe, vaikka on lasisilmät? Mitä se nyt — no voi sun lipiäkala. Musteri, joka painaa 89 kiloa, vajoaa liejuun — mistä se sen löysikin — herrajumala kuinka hän on äkänen tuo taannoin niin lempeä, humoristinen täti kulta.
— Förbannade… förbajskade… — Söta Amanda! Kära Olivia! Gulle
Julie (äännä Shylii). Noch einmal. Ylös madame Pompadour!
Ja nousihan se musteri mudasta, kun miehissä hissattiin, mutta voi sen toista takaronkkaa. Ei murheell' muistoasi viettää saa…