Mitäpä maallisista; herra Würtenbergin naama loisti iloisesti kuin hyvinpaistettu perttulijuusto ja sydämellisesti hän nytkin otti vastaan Johannan päivän kaikki vieraat. Tuli muitakin kuin isonpappilan väki, tuli pikkupappilankin herskapi, Lauri Bonifacius Nuurtpummi koko joukkoineen, tuli uusi lukkari Saastamoinen Iitoineen, tuli Iso Puksi ponsuureineen ja pitkine kellon-kaulavitjoineen, tuli Hulukkos-ukko ja Kurimon punapartainen isäntä lahkehousuissa ja kiiltävät talvikalossit jalassa, vaikka kesäähän tämä vielä oleman piti…
Veneillä nämäkin tulivat, Niskanselän poikki porskuttivat — "Hanna" antoi ihmeellisiä voimia kaikille tänä sabatin iltana.
Nimipäivän tonttu kiersi rataansa ikuisten tähtien alla. Herrat asettuivat kanslian puolelle, joka sisälsi forstmestarin virkahuoneen kaikkine merkillisyyksineen ynnä tehtaan aikuisen konttoorin, jossa vielä seisoi korkea pulpetti "vörvalttari"-tuoleineen sekä portilla varustettu kaide, jonka yllä seinä kaartui puoliympyräksi — siinä olivat työmiehet lakki kourassa odottaneet ovisuussa konttoriherrojen kaikuvasti rykiessä aituuksen paremmalla puolella. Naiset sijoittuivat saliin suurten ruukkukukkien sekaan ja kulkivat sitten pitkin huoneita sikäli kuin ensi pönkistyksestään sulivat. Kolminkertaiset kahvit ja vähintäänkin nelinkertaiset vehnäiset panivat tarjoilun siunattuun alkuun — oh, Ruukin rouva kyllä tiesi mitä antoi, ei oltu säästetty ankastukkia, ässiä, kaneelirinkilää ja piparkakkuja.
— Tantti on hyvä ja ottaa paakelssia. Pappilan ryökkynät, varssoguu.
Ottakee rouvat ja Hulukkosen emäntä nissuo!
Punakkana kulki kahvintarjooja-tyttö herrain huoneessa, josta valtava tupakansauhu tuprusi vastaan — pitkävartiset piiput siellä heilahtelivat. Hikipisarat helmeilivät tytön poskilla, sillä ei ollut leikintekoa joutua sydänmaan töllistä pitäjän koko virkakunnan passerskaksi. Nisuntarjooja tyttö sipsutti perässä visusti kiertäen kahvitytön rataa, olikin urakkaa yhtaikaa niiata niksauttaa ja samalla laskea tarjotin herrain polvien tasalle, sillä niin oli rouva neuvonut. Toinen tyttö oli mielenliikutuksesta kalpea kuin "pirtti-ässä", joksi niitä keittiön puolella sanottiin.
Sitten kun herrat ja naiset olivat käyneet Ämmää ihailemassa, samat palvelustytöt jälleen alkoivat kiertää rataansa ja nytpä nähtiin tarjottimella Nelly rouvan imelintä valmistetta, vadelmahilloa ja lakkahilloa. Toisella tarjottimella seisoi kokonainen punakaarti läikähteleviä portviinipikareita ja nämä maljat kelpasivat jokaiselle säätyyn, arvoon ja sukupuoleen katsomatta paitsi niille vanhemmille herrasmiehille, jotka jo olivat ehtineet ryhmittyä totikomennon ääreen perähuoneessa. Joka ennakkoluulottomasti ilmiöitä tarkasteli, hänestä oli kaunista nähdä, kuinka ukko rovasti, vanhin civis academicus, pisti "sulamaan" ja jotakin merkillistä oli myös todeta Miidas Würtenbergin silmien lapsellista välähdystä, silloin kun molemmat papit hartaina ja asiantuntevina sekoittelivat toddyansa, jonka jälkeen pisti sulamaan herra Buxhöfden, senjälkeen "Hulkko" ja vasta hänen jälkeensä Kurimon isäntä, kunnallislautakunnan parrakas esimies. Missä välissä synkännäköinen susivouti ynnä monikohdat muut tekivät lasinsa, emme osaa luetella. Tietysti rovastinpojat saivat luvan tehdä lasinsa ihan pappansa vanavesissä ja samoin vänrikki Juho Ludvig, joka merkitsevästi vilkutti silmää Iivarille. Pappilan nuorimmalla pojalla olikin vasta ensimäinen kesänsä todin kristillisessä yhteiskunnassa, täytyihän toki miehistyä ja päästä siirapin mausta, mutta sisälsikö pikiintyminen Esteriin siirappia vai alkohoolia, se oli eri kysymys.
Nuoret herrat olivat uhkuvalla tuulella, sillä heidän korvantauksensa ja tuuheat tukkansa eivät vielä olleet oikein kuivaneet — olivat näet juuri päässeet Ämmän suihkusta, hirveästä vesiryöpystä, jossa niskan ja navan kestävyyttä koeteltiin, kun koko "Ämmä" syöksyi ihmisen päälle.
Nimipäiväpuheet juhlajuoman ääressä alotti ukko rovasti vaatimattomasti huomauttaen että koska nyt oli Johannan päivä, niin nyt todella oli merkkipäivä, siis tavanmukainen — bibemus, johon kaikki hartaasti yhtyivät. Tuskin oli ensimäinen maiskaus ohi, kun kappalainen Lauri Bonifacius Nordbom lonksahtelevin polvin nousi ylös tuoliltaan, iski silmää, kohotti lasinsa ja lausui:
— Hy-hyvät her-rat, ja Vanha Aadam, e-eikös sss sitä mennä — nai-naisssväen — kanssa — so-so-ss — skoolaamaan — ko-ko-koska meillä nyt on ha-ha-Hannan päivät — — he-he-he…
Pastori otti juhlallisen kulauksen ja rymisteli salin ovea kohti ja miehenpuolet seurasivat hyväntuulisina hänen kintereillään, kaikilla totilasit korkealla koprissa. Rouvat, emännät ja neidit salissa kavahtivat istuimiltaan, alkoi yleinen Nelly rouvan piiritys kaikkine komplimangeineen ja hauskoine irvistyksineen, mitkä maaseudun seuratapoihin sisältyvän tiedämme.