Osasivat koirat nuoria herroja juoksuttaa! Hullautuivat haukkumaan oravaa niin etteivät eronneet puusta, vaikka selkäänkin saivat. Juoksuttivat poikia toisinaan yli pahimpien jänkäin ja kun sitten piti tili tehtämän ihmisen ja koiran välillä, niin osoitti loppusumma — naavatukkoa, joka oli suvainnut liiaksi muistuttaa metsälintua. Saattoi myös sattua että puusta, jonka latvaan pomahutettiin, tuli alas — lento-orava tai ruskea kärppä.
Hyvin usein veljekset, kiertäessään kotiin rantatien kautta, kohtasivat isä-ukkonsa, joka huolestuneena huomautti:
— Verkonlaskuun velikullat — suolakala on loppunut.
Linnutta tultiin toimeen pappilan ruokapöydässä, kalatta ei päivääkään!
13.
Vanha-Mari ja Esko.
Vanha-Mari ja Esko! Olipa sekin vaunupari vanhassa pappilassa. Kuinka vanha tuo Vanha-Mari oikeastaan oli, ei pälkähtänyt kenenkään päähän tiedustaa. Mistä ilmestynyt horisonttiin, sitäkään ei kysytty. Hän ikäänkuin kuului vanhan pappilan kiinteimistöön. Akalla kuului olevan ukkokin, mutta siitä ukosta puheltiin harvoin ja silloinkin matalalla äänellä. Ja vettä tuhersi Marin silmä, kun ukosta puhuttiin. Ukko näet istui jossakin "linnassa". Salaperäinen juttu.
Vanha-Mari oli vanhan pappilan kankaankutoja, talvikaudet hän jyskytti, jyskytti, helskytti, helskytti ja hänen suunsa teki melkein samat liikkeet kuin sukkulainen. Oli eräs Leena Väyrynenkin yksi rakastetuimpia ruustinnan kutojamummoja, mutta Vanha-Mari eli enimmän ikänsä pappilassa, taisi sinne toki kuollakkin lopulta — ja vaikka kuolikin, jäi sittenkin ikäänkuin elämään, siinä määrin hän oli oleellinen olio pappilassa. Sanoimmeko että kuului kiinteimistöön muija? Kaksi intohimoa oli, jotka tekivät Maristakin irto-mööpelin. Oulussa käynti hakemassa poikia hevosella kotiin jouluksi — jolloin sai viattoman naukunkin paukkuvassa pakkasessa — sekä kesäkalastus Eskon, pappilan vanhimman herrapojan kanssa.
Intohimoinen kalansyöjätär kun oli ja Esko intohimoinen pyytäjä, niin kohtalo heidät sovitti yhteen veneeseen. Sille hieman naurettiin, mutta periaatteellisesti asia tunnustettiin. Vanha-Mari ja Esko! Kalalokitkin heidät tunsivat jo kaukaa. Esko soutaa paitahihasillaan, olkihattu tai "pata" päässä ja Vanha-Mari huovata kyökkää. Huovata kyökkää ja puhua parpattaa. Näöltään kuin itse syöjätär, käykkäleuka, silmäluomet punaiset. Mihin taas mentäneekin, mutta mennä vain pitää. Verkon laskuun, koukun pitoon! Vastatuuli helkutin kiva, mutta päästävä on vaikka kerma happanis. Ja happanihan se monta kertaa ennenkuin kahvinkeittoon jouduttiin. Kahvi — vaikea sanoa, kumpi jumalanvilja akan suussa makeammalta maistui, kalako vai kahvi, molempi parempi. Mutta sattuipa kerran että kun vastatuuleen soutivat syksyisenä päivänä ja Niettussaareen poikkesivat sekä pannun tulelle nostivat ja eväskonttiaan kaivelivat: että…
— Herran kiekura ja pirhana: kahvituusa oli unohtunut pappilaan! Ruustinna sen oli huomannut vasta parin tunnin päästä kalamiesten lähdettyä, mutta telefoonia ei ollut. Tarina kertoo että silloin syöjätär käykkäleuka, Vanha-Mari parka, pärskähti itkuun. Pappilaan päin katseli yli ärjyvän Niskaseljän ja itkeä tillitti kuin pikku tyttö, jolta on markanraha pudonnut. Ei liene Kullervo pahemmin parkunut ja kiroillut veitsensä katkeamista paimenen kivileipään kuin Vanha-Mari kahvitötterön unohtumista. Se vei mielialan, riisti sielun ja toi hammaskivun. Kaiken kallella kypärin katseli porisevaa vesipannua myös Esko, joka kalaretkillä harrasti samoja sakramentteja kuin Marikin. Mitä tehdä? Ei iljennyt palata pappilaankaan. Jos olisi ollut edes taskumatti povessa… Puske eteenpäin vaan, kisko papin poika vielä kolme neljännestä Oraviselkää, soutele poukamat ja naatikat, anna akankin airoella, visko verkot, nakkele nokkoset ja kiipeä Kylänmäkeen — ehkäpä Kylänmäen akka lainaa kahvit, ja mieliala, tuo jumalainen suomalaisen korpikalastajan stimmung, on pelastettu. Mutta eihän kahvitötterön unohtumista pois eväskontista liene sattunut kuin yksi kerta elämässä — muisti Mari toisella kertaa kurkistaa, oliko asiaankuuluva kalusto eväskontissa. Muistelkaamme siis mekin vain normaalielämää erämaassa.