— Miksi sinä niin pian tulit pois sieltä kuoppavatukon laidasta?
— Mistä kuoppavatukosta sinä puhut, rakas Esko?
— No tietysti pappilan kuoppavatukosta vuonna 18…
— Mutta mistä ihmeestä sinä tiedät että minä silloin olin kuoppavatukolla? kysyy Elli, jo keski-ikäinen kruununvoudin rouva pikkukaupungissa.
— Minähän seisoin pytingin katolla!
— Seisoitko sinä pytingin katolla?
— Ja näin, kuinka sinä — korjailit hamettasi?
— Näitkö sinä, kuinka minä… Herre Gud i himmelens höjd…
— Ei, kyllä se olin minä, joka olin himmelissä eikä herreguudi! tokasee Esko, joka on hiukan hiprakassa, koska on palannut pormestarin päivällisiltä —
— Ja tiedätkö vielä mitä? höpisee klanipää Esko, jolle ryyppy on antanut rohkeutta.