— Joo, niinpä tietenkin, — melkein huutamalla puhkui ja tulipunaisena naamaltaan Matti Helttunen. — Tietysti ne vanahatkin assiet kuitataan samalla sikäli kun verekset urkot tehtänee.
Rovasti ei raatsinut tähän mitään huomauttaa ja — Matti Helttunen oli voittanut tarkoituksensa. Perinpohjainen keskustelu loppui siihen että rovasti lupasi heti aamiaisen jälkeen itse tulla mittaamaan Matille jyvät Kiiskimäen päällisestä, portinviereisestä eloaitasta. Oliko Matilla omaa säkkiä? — Ka eihän sitä ollut tullut tyhjää säkkiä otetuksi, selitti Matti haikeasti, vaan jospa ruustinna hyvyydessään lainaisi?
Rovasti kyllä murisi että ihmiset vievät kaikki pappilan säkit eivätkä tuo takaisin, johon Matti imelästi myötitteli sanoen sitä kerrassaan hävyttömäksi meiningiksi, ken niin tehnee, vaan hään kyllä raskii tuoda takaisin. Rovastin täytyi siis luvata säkkikin ruustinnan puolesta. Ja Matti Helttunen läksi, suu messingillä — niin hyvillä mielin mies oli — pirttiin, odottamaan.
— Syö-syö-syömään! Lol-lol-eeta! Pappa tulis syömään! kuului samalla pappilan kahden nuorimman pojan yhteinen äänekäs huuto törmääkin ovelta, josta pojat toisiaan tyrkkien ryntäsivät isäänsä tervehtimään.
Mutta rovasti otti hattunsa, nosti kauluksen pystyyn ja meni juoksujalkaa ulos, kulkien lankkua myöten viistoon poikki pihan. Vasta sitten palasi kansliaan ja kulki reippaana läpi huoneiden ruokahuoneeseen, jossa muut jo istuivat pöydässä höyryävien kulhojen ääressä.
— Hade du noon asiamies? kysyi ruustinna survoen perunoita.
Rovasti pani kätensä kiireesti ristiin, istui pöytään, tarttui suolasiikaan ja virkahti ruotsiksi:
— Kan du tänka det. — Nyt vasta Matti Helttunen tulee tienestiä kysymään.
— Den strunten! säesti ruustinna reippaasti ja kysyi, oliko rovasti muistanut vaatia Matilta takaisin säkkiä, jonka tämä kolme vuotta aikaisemmin oli lainannut. Rovasti vähän häkeltyi ja vastasi punaisena:
— De va ett spektakel! Minähän päinvastoin lupasin hänelle toisenkin säkin. Onko meillä?