Pappilan Junnu.
Olkoon sinulle, pappilan Junnu, mustatukkainen, ruskeasilmäinen, hintelä isäntärenki, omistettu oma lukunsa, sillä tottapuhuen sinä ansaitseisit kokonaisen kultaisen kirjankin.
Kun kaikki muu kaatui ja katosi, häipyi ja hävisi, niin sinä pysyit paikallasi yhtähyvin kuin pappilan kotiranta, jonka sileätä hietikkoa Niskanseljän mustat, valkeaharjaiset kupaat vuosikymmenestä toiseen huuhtoivat. Rusahtivat rutimoraidat vanhan pappilan ympärillä ja syksyiset hirmumyrskyt raiskasivat tuhansittain metsän puita, kuoleman enkeli teki heinänsä kesästä kesään, mutta sinä pappilan Junnu säilytit aina pääsi, jonka mustan tukan me lapset näimme kiiltävänä kerran vuodessa — jouluaattona, jolloin pirttiväen etunenässä marssit pappilan saliin ikihartaana isäntäväkesi kanssa veisaamaan ihmelapsen syntymystä tähän pahaan maailmaan.
Sinä pappilan poikain ja tytärten ikuinen ystävä, sinä ukko rovastin ja ruustinna emännän elinkautinen uskottu! Ota katoamattomissa puolivuosisataismuistoissa vastaan meidän kaikkien yhteinen tunnustuksemme.
Niin kauvan kun sieluissamme siintää korkean vaaran laelta tuo vanhan pappilan kustavilainen taitekatto, niin kauvan sinunkin kuvasi, oi jalo renkimies, kirkkaasti ja tuiki tuttavallisesti kuni iltatähti vilkuttaa Karhuvaaran leppoisasta näköpiiristä.
Pappilaan sinä kiinnikasvanut olit kuten kentauri ratsunsa selkään, ja jos sinut joskus koettelemuksen myrskytuuli syrjähän sysäsi, niin ei kauvan viipynyt ennenkuin kentauriratsusi töminä taas juhlallistutti jumalaisen pappilan tannerta. Sinua tarvittiin pappilassa ja itse sinä tarvitsit pappilaa, vaikka piru olisi rikeerannut — ja rikeerasihan se joskus — pappila oli sinun tyyssijasi, siellä sinun oli hyvä olla, hyvä tai paha, samapa se, mutta sinun riitinkisi ja selkämittasi soveltuivat ihmeellisesti yhteen pappilan piirustusten kanssa.
Jos milloin tuli hätä ja neuvon puute, jos milloin mikin esine oli kadoksissa, jos milloin oli vaikea ja tärkeä asia — Junnu, Junnu, käskekää Junnu tänne. Junnu tietää! Junnu laittaa! Junnu osaa! Junnu ymmärtää! Jos ei Junnu, niin sitten ei kukaan, ole sinä ruustinna emäntä kuinka hyvänsä katkeroitunut Junnuun ja selitä ikäviä ilmiöitä Junnun syyksi, mutta Junnu oli sinulle ja meille kaikille yhtä välttämätön kuin ilma, jota me hengitimme. Kutsu sinä ukko rovasti Junnua vain sisään ja päätä purkaa sappesi että talous muka menee päin hornaan, ja menikinhän se — mutta juttu loppuu niin että ukko rovasti rauhoittuu ja Junnu astelee voittajana ulos kanslian ovesta ja rovastin valkoinen pää jää tyynenä näkymään akkunan takaa. Rovasti on tasavallan presidentti Kurjalan valtakunnassa, sisäministeri lienee ruustinna kyllä, mutta pääministeri, toimeenpaneva tirehtööri on ehdottomasti Junnu — ilman häntä ei kirkkokärryn rataskaan pyöri ja sontakärryn akseli katkeaa.
Mitä kaikkea ei osaisikaan Junnu? Hänen koprissaan rauta raksahtaa ja lauta laksahtaa, hän on yhtähyvin pajaseppä kuin pirttinikkari, vaunumaakari ja myllymestari, niittykuningas ja pellonkyntäjä. Jos navetassa parsi puhkeaa, siellä on Junnu, jos on teurastettava se syötetty vasikka tai pappilan mylisevä sonni, siellä on taas Junnu ja seisoo kuin Jukolan Juhani kurikka kädessä. Hänet voit lähettää yhtä hyvin verkoille kuin Oulun markkinoille — kantamukset hän kalliit tuopi ja tilin tekee. Ei hän muistikirjoja tarvitse, hänellä on ihmeellinen laskupää, suuret summatkin hän päästänsä tilittää.
Jos karahutti pihaan maksumiehiä, joilla on tuhansia leivisköitä heiniä ja "papin roskia", viljaa ja ytimiä — Junnu hoi, mittaa ja punnitse! Särkyi mankeli — Junnu? Paloi sauna — Junnu? Murtui muuri, sortui savupiippu, ratkesi hella — Junnu, Junnu. Lehmä on poikinut — tulehhan Junnu vähän auttamaan. Sänky soudettava Niettussaareen — Junnu. Piispaa vastaanottamaan Ruukilta — Junnu. Istuimia rippikoululapsille pirttiin — Junnu. Syntymäpäivä-koivuja kuistin eteen, kuusia kinokseeti, pumpputorvea poraamaan jättiläisnapakairilla — Junnu Manninen.
Kultahäitä kunniaportteineen — rakas, vanha Junnu, miten tämä oikein tehdään?