Siihen oli niin ihanaa, järven aaltojen todellista temmellystä katsellessa, liittää
lyö!
Tai jos oli talvi ja tähtitaivas, niin tarvitsi vain katsahtaa yli
Vanhan Puolen ja, nähdessä kiiltävä Kalevan miekka, lisätä
vyö!
Ja jos surusta oli kysymys, joka sydäntä kalvoi — ja siitähän aina oli risti — kelpasi myös
syö!
Mutta kun ympärillä vallitsi hiljaisuus, jota häiritsi vain pappilan hevosten jalkojen töminä jääkylmässä tallissa, saattoi vielä lopettaa sanalla
työ.
Hiukan yli maalin ampui, jos paikkakunnan murteen viettelemänä kirjoitti "myö" tai "hyö". Yöperhosista, yöpurjehduksista, yöunelmista runoili siis Iivari, sillä
päivä