— Tänne pappa, tänne, tänne…
Samalla tuli Iivarikin pihanpuoleisesta ovesta, riiputtaen kädessään koppeloa.
— Pax tecum, pater noster! hän latinaksi tervehti. Ja päivällistä odottaessa poika-isäntä vei isävanhuksen yläkertaan, avasi valkoisen kaapin, jonka oveen oli kiinnitetty "Betlehemin tyttären" kuva, kaasi keltaista nestettä pieniin maljoihin ja esitti:
— Skål min bror för alla gamla minnen!
— Mitä sinulla siinä on?
— Kultaisinta konjakkia, jota olen säästänyt yksinomaan sinua varten!
Samalla kilahti porotiuku kaideportaissa ja isä poikineen laskeutui alas suureen linnantupaan, jossa pitkä pöytä katettuna odotti. Lapset jo istuivat kuin varpuset rivissä.
— Uunihaukea, rakas papuli, parhaita perunoita omasta pellosta ja paksuinta viiliä omista lehmistä!
— Minun arvoisa appiukkoni ei siis jää meille yöksi? kysyi vielä
Iivarin rouva.
— Enhän minä… kalahommat…