Eikä minulla ollut edes panssarinahkoja mukanani.
Meillä pojilla on nimittäin varastossa ja helposti käsille saatavassa paikassa kotona kaksi tieteellisellä tarkkuudella ja ihailtavalla kätevyydellä soveliaaseen ja tarkoitustaan vastaavaan muotoon leikattua pohjanahkapalasta, joita me nimitämme panssarinahoiksi. Panssarinahkojen tarkoitus on vaikuttaa lieventävästi isälliseen kuritukseen ja sen voimaan. Heti kun jollekin meistä ilmenee syytä ruveta pelkäämään, että hänen peräsalonkinsa joutuu uudistamaan vanhaa tuttavuutta isäukon rottingin kanssa, kiiruhtaa hän sisälle ja sijoittaa panssarinahat niille kuuluviin paikkoihin housujensa sisäpuolelle. Ne ovat varustetut oikein nauhoilla, että paremmin pysyisivät paikoillaan. Minä luulen, että keskiajan ritarien panssarit ovat kehittyneet tämänkaltaisista panssarinahoista. Kerran kun isä ikävän tapansa mukaan tomuutti minun housujani niiden ollessa jaloissani, ja minä kiljuin asianmukaisella innolla, jotta näytelmä tuntuisi luonnolliselta, ähisi isä minua hosuessaan, että jos tämä sauna tekee minulle kipeää, niin kyllä tekee hänellekin kipeää ajatellessaan, että hänen omenansa ovat tippuneet meripeninkulman päähän puusta. Minun täytyi silloin purra huuleeni estääkseni itseäni purskahtamasta nauramaan, sillä minulle ei sillä kertaa tehnyt vahingossakaan ensinkään kipeää. Isä nimittäin sattui hutkimaan hyvin tasaisesti ja järkiperäisesti, niin ettei yksikään isku sattunut sivulle eikä liian alas, vaan kaikki satoivat panssarinahkoihin niinkuin pitikin.
Mutta erään toisen kerran, kun diplomaattiset suhteet isän ja minun välillä katkesivat niin äkkiä, etten ennättänyt käydä panssaroitumassa, oli minun kiljumiseni varmaankin paljon luonnollisempaa ja vaikuttavampaa kuin edellämainitussa tapauksessa. Olen varma siitä, ettei siinä ollut mitään pingoitettua ja teennäistä, niinkuin teatteriarvostelijat sanovat, vaan että se kumpusi olemukseni syvimmistä hetteistä. Myönnän avoimesti olleeni hyvin kiusallisessa tilanteessa ja toivoin todellakin, että joku muu, esim. Ovelan Jullu, olisi sillä hetkellä ollut minun housuissani. Minusta on sopimatonta, että rangaistus seuraa tuomiota niin nopeasti, ettei tuomitulla ole ensinkään aikaa järjestää yksityisiä asioitaan. Eduskunnan pitäisi säätää semmoinen laki, ettei pieksämistä saa alkaa ennenkuin on kulunut ainakin neljännestunti siitä, kuin tuomio on langennut. Toivon lukijan voivan sen uskoa, kun vakuutan, ettei minun ollenkaan tarvinnut pureskella sillä kertaa huuliani verille estääkseni itseäni nauramasta.
Kaiken kaikkiaan ovat nämä panssarinahat erinomainen keksintö. Minä olen aikonut täysikasvuiseksi tultuani ottaa niille patentin ja ryhtyä valmistamaan niitä tehdasmaisesti. Luulen voivani kääriä niillä kokoon miljoonia paljon vähemmällä vaivalla kuin isäukko moninaisilla ahväärihommillaan.
Niinkuin sanottu eivät nuo hyödylliset esineet olleet minulla mukanani tällä matkalla, joten minun täytyi noudattaa varovaisuutta ja harkintaa suhteessani isäukkoon.
Mutta kun Rautatiekirjakaupan myyjäpoika tuli meidän vaunuumme ja kimakalla äänellä aloitti luettelon kaikista niistä kirjoista ja sanomalehdistä, joita hänellä oli käteismaksulla myytävänä matkustavalle tiedonjanoiselle yleisölle, sain taas pienen aatteentyngän, ja minusta tuntui voiteen haaskaukselta olla sitä käyttämättä.
Se oli hyvin pitkä, se pojan luettelo ja antoi hämmästyttävän kuvan nykyisen kirjapainoteollisuuden tuotantokykyisyydestä, samalla kun se antoi yhtä hämmästyttävän kuvan Rautatiekirjakaupan poikien tavattoman pitkälle kehittyneestä muistista.
Kun poika oli pysähtynyt täyttääkseen tyhjentyneet keuhkonsa jälleen ilmalla, kerroin minä hänelle, että toisen luokan vaunussa on sellainen ja sellainen huonokuuloinen herrasmies, joka on rikas kuin Kansallispankki ja sitäpaitsi suuri kirjallisuuden ystävä. Poika lähti kiireesti etsimään isäukkoa, ja minä hiivin perässä katsellakseni ovenraosta, kuinka hän suoriutuisi tehtävästään.
Kirjakauppapoika löysi isän vaikeuksitta ja alkoi kiljua hänelle epistolaansa korvia särkevällä äänellä. Minä näin isäukon huitovan käsiään, ikäänkuin olisi hän tahtonut karkoittaa näkymättömiä paarmoja naamaltaan, mutta kun ei siitä ollut apua, avasi isä suunsa koko laajuudessaan ja käski pojan mennä hiiteen. Poika ei kuitenkaan mennyt hiiteen, vaan paukutti katkismustaan minkä ennätti, jolloin isä kääntyi ympärillä istuvien puoleen ja kysyi, olisiko luvallista tarttua pojan niskaan ja heittää hänet ulos ikkunasta. Eräs rauhallisen näköinen herrasmies arveli, ettei se ole lain mukaista, johon isä vastasi, että meidän lainsäädäntömme on vanhentuneella kannalla.
Sitten nousi isäukko ylös ja lähti lipettiin, mikä on hyvin harvinaista niin sankarilliselta henkilöltä kuin isä on. Nähdessäni isän kiiruhtavan sille ovelle päin, jonka raosta minä kurkistelin, juoksin minä kiireesti takaisin vaunuuni ja aloin katsella ulos ikkunasta.