Mutta onni ei ole koskaan hymyillyt isälle, eikä antanut hänelle tilaisuutta näyttää, mihin hän oikeastaan pystyy.
Kun tulitikkusota alkoi, niin suhtautui isä siihen aluksi välinpitämättömästi ja sanoi, että hän käyttää sellaisia tikkuja, joita saa halvemmalla, valmistipa ja möi heitä sitten vaikka ukko mustilainen.
Kuitenkin tapahtui isäukossa muutaman päivän kuluttua perinpohjainen mielenmuutos. Hän tuli eräänä päivänä omituisen ja salaperäisen näköisenä kaupungilta, ja hänen älykkäissä silmissään oli merkillinen kiilto, kun hän sanoi, että ajan kello on kumahtaen lyönyt ja että hän luulee oikean hetken tulleen. Äiti meni lähemmäksi haistelemaan ukon henkeä, mutta ei siinä mitään vikaa ollut, ja isä sanoi, että nyt on tullut aika, jolloin tarvitaan oikeata miestä oikealla paikalla. Suuri taistelu on alkanut, ja hän aikoo asettua sen etunenään, ennenkuin joku muu ennättää siihen tuppautua. Kysymys on kotimaisen tulitikkuteollisuuden elämästä ja kuolemasta, ja hän on päättänyt pelastaa sen elämään, vaikka housunkannattimet katkeaisivat.
Sitten sanoi isä toimeenpanevansa ensimmäiseksi suursiivouksen pääkaupungissa, ja ennusti, että missä hän kulkee, siellä jää samanlaista jälkeä kuin Attilan hevosen kavioista, joiden jäljissä ei koskaan ruoho eikä apila kasvanut.
Jonkun viikon kuluttua laimeni kuitenkin isän innostus jossain määrin ja hän sanoi, että aika ei tunnu vielä oikein kypsältä ja että hänen täytyy hoitaa yksityisiäkin asioitaan, joita ei varmaankaan kukaan muu ota huolekseen, jos hän ne jättää hunningolle. Näön vuoksi käski hän minun jatkaa hänen työtään, mutta minä huomasin sen epäkiitolliseksi, ja minulla on myöskin yksityiset asiani, joista minun on huolta pidettävä.
Kun me nyt istuimme junassa, tuli isä siihen kolmannen luokan vaunuun, missä minä olin, ja sanoi, että matkaohjelmassa on tapahtunut pieni, mutta tärkeä muutos. Hän oli kuullut, että Kuopiossa, joka on tulitikkutaistelun tärkeimpiä polttopisteitä, koska siellä on maailman suurin trustivapaa tulitikkutehdas, pidetään joku maakauppiaitten kokous, ja sanoi tarttuvansa tilaisuutta tukkaan. Kuopiosta on valo kerran ennenkin välähtänyt Suomen kansalle, kun suuri leijona Juhana Vilhelm hönkäsi sieltä peloittavan sotahuutonsa, ja Kuopiossa tahtoo hänkin kohottaa taistelulipun kotimaisen tulitikkuteollisuuden suojaksi. Ukko sanoi, että tällainen kauppiaskokous on erittäin sovelias tilaisuus tulitikkuaatteen propagandan levittämiseksi, ja aikovansa järjestää Kuopiossa julkisia esitelmätilaisuuksia tulitikkuaatteen valaisemiseksi. Ukko hymyili samalla vähän kavalasti ja sanoi, että jos hän hoitaa hyvin korttinsa, niin ehkä tulitikkuherrat uskovat hänelle tulitikkujen myynnin ja välityksen pääasiamiehen toimen Suomea ja Pohjoismaita varten, ja kyllä hän silloin paikkaa tällä hommalla taskunsa siinä kuin joku toinenkin.
Minusta oli mieluista jokainen välikohtaus, joka lykkäsi tuonnemmaksi matkani todellisen tarkoituksen toteutumisen, nim. minun sijoittamiseni kovaan ja katkeraan maatyöhön johonkin sukulaistaloon, missä täytyy nousta kuudelta aamulla työhön ja missä ei eläviä kuvia ole seitsemää penikulmaa lähempänä. Lausuin siis vakaumukseni, että isän esiintymisellä Kuopiossa on oleva käänteentekevä merkitys koko tulitikkutaistelulle, ja sisässäni ajattelin, että ukko kukaties joutuu Kuopiossa semmoisiin mulkkauksiin, ettei häntä haluta matkaa sen kauemmaksi jatkaakaan.
Isä palasi voimiinsa luottavan näköisenä takaisin vaunuunsa, ja minä jäin kolmannen luokan yleisön keskuuteen seuraamaan erästä kaupanhierontaa, joka herätti minussa mielenkiintoa.
Ensiksi kiintyi huomioni toiseen kaupanhierojista, joka näytti minusta omituisen tutulta. Mietin kauan aikaa, kuka se mahtoi olla, mutta sitten muistin äkkiä, että sehän olikin tunnettu kansalainen, Surku-Vihtoori Helsingistä. Surku-Vihtoori, joka eli vanhalla sukukellollaan.
Sallittakoon minun Kuopioon tuloamme odotellessa kertoa vähän Surku-Vihtoorista.