— Häh? kysyi isä. — Luuletko, etten minä osaa puhua? Luuletko sinä, että puhuminen on niin suuri konsti? Papukaijakin osaa puhua.
— Mitä sinä sitten aiot puhua? Halkokaupoistasi vai? kysyi äiti.
Isä punastui tukanrajaansa myöten, näytti pureskelevan jotain ja vastasi sitten:
— Mitäs pahaa siinä olisi? Mutta osaan minä puhua muustakin. En minä niin pölhö ole kuin sinä luulet. Minusta olisi voinut tulla hyväkin puhuja, jos olisin sille alalle antautunut, sillä minä luulen, että minulla on luontaisia taipumuksia, samoinkuin sillä Sikasen akalla minun kotikylässäni nuoruuteni päivinä. Se oli semmoinen akka puhumaan, etten minä ole moista sittemmin kuullut, vaikka olen Helsingissä jos muuallakin kuullut hyvinkin eteviä ja kuuluisia puhujia. Se akka — se oli muuten vain semmoinen tavallinen mökkiläisen akka, eikä edes lihavakaan — ei muuta tehnyt kuin kävi kyliä, joi kahvia ja puhui. Ja vaikka se puhui viisi sanaa samassa ajassa kuin muut kaksi, ei se sittenkään koskaan kunnolla loppuun päässyt. Kuollessakin siltä jäi sana kesken. Kahdesti se yritti saada sen sanotuksi, mutta liekö sattunut joku pitempi ja monironkelisempi sana, kun ei jaksanut loppuun asti sitä viedä. Jos se akka olisi elänyt tähän aikaan ja tullut valituksi eduskuntaan, niin olisi siitä vissiin tehty viikon perästä ministeri, jotta muutkin olisivat saaneet eduskunnassa suun vuoroa.
Minä en ole ruvennut puhumista harjoittelemaan siitä syystä, ettei se oikein kannata elinkeinona. Mutta koska minulta on pyydetty puhetta Katinhännän iltamaan, niin puhutaan sitten. Kyllähän aina puhua voi, kun kerran on jotain muutakin päässä kuin hiukset ja hilsettä. Juhlatoimikunta pyysi, että puhuisin vaikka itsestäni, mutta se on minusta niin vastenmielistä. Jos puhuisi itsestään, niin joutuisi siinä melkein väkisin kehumaan itseään, ja omalla kiitoksella on minusta aina ollut vähän semmoinen pahanhajuinen löyhkä. Tämän takia mieluummin puhun yleisistä asioista, politiikasta ja sen semmoisesta, mistä yleisölle tekee hyvää kuulla rehellisiä mielipiteitä semmoisen miehen suusta, joka uskaltaa puhua suunsa puhtaaksi, vaikka se siinä sitten repeäisikin.
Isä hieroi nenäänsä ja lisäsi:
— Luultavasti minä annan myöntävän vastauksen.
Ja myöntävän vastauksen hän antoikin.
— Napoleon saa tulla mukaan, lisäsi hän. — Minä teen puheen pidettyäni suuren kesämatkani, ja pojalle tekee hyvää tutustua isänmaansa luontoon sekä elinkeinoihin.
Luulen, ettei isä olisi ottanut minua mukaan maksustakaan, jos hän olisi etukäteen ollut selvillä matkan vaiheista ja minun heräävistä kirjallisista harrastuksistani.