— Hyvä herra, se käy kyllä päinsä, selitin minä kerkeästi. — Isä on se paksu ja naamaltaan mursun näköinen herra, joka istuu tuolla toisen luokan vaunussa. Varmaankin tekisi hänelle hyvää, jos joku kolkuttelisi hänen omaatuntoaan, sillä minä pelkään, että hän aikoo tehdä tällä matkalla sydämettömän petoksen erästä nuorta, turvatonta sukulaistaan kohtaan.
— Onko… onko isäsi väkivaltainen luonne? kuiskasi mustatakki epäröiden.
— Ei suinkaan, isä on pohjaltaan oikea lammas, vaikka hän on alussa olevinaan vähän äkäinen. Hänelle pitää vain puhua kovalla äänellä… hän on huonokuuloinen, vaikka ei tahdo sitä myöntää. Jos teillä olisi myydä hengellisiä kirjoja, niin saisitte hyvät kaupat, sillä isä ostaa aina hengellistä kirjallisuutta tukuttain, rauhoittaakseen omaatuntoaan. Jos haluatte heti alusta saavuttaa isän luottamuksen, niin lyökää häntä tukevasti olkapäälle ja kysykää, onko hän se sama herra, josta junassa kerrotaan, että hän on tottunut panemaan murtovarkaita pussiin. Isä on hieman turhamainen ja pitää siitä, että häntä kehutaan…
— Jokaisella meistä on pienet omituisuutensa, keskeytti kolporttööri, mutta minä luulen, että isäsi on hyvä ihminen. Menen heti hänen puheilleen.
III
Hänen lähdettyään kysyi vastapäisellä penkillä istuva, keskusteluamme kuunnellut vanhanpuoleinen mies:
— Miten sinun isäsi rosvoja pussiin pistää?
Kun en tahtonut olla epäkohtelias, niin kerroin koko tapauksen:
Siihen aikaan, jolloin minä vielä olin nuori ja kokematon, kohosi lapsuuteni viattomalle sinitaivaalle usein musta pilvi, jolla oli kädessään milloin viivotin, milloin mattojen tomutuskeppi ja milloin nahkahihna. Tämä musta pilvi oli isäukko ja hänen kädessään oleva esine oli se salama, joka tuosta pilvestä iski. Se iski tavallisesti minuun. Voisinpa, poikkeamatta totuudesta, sanoa, että se iski melkein aina minuun ja samaan paikkaan joka kerta. Se paikka oli kuin mikäkin ukkosenjohdatin, joka aina veti salamat puoleensa.
Eräänä päivänä oli isä jo aamutuimaan pieksänyt minut jostakin aivan turhanpäiväisestä asiasta. En enää muista, mikä se oli, mutta muistan, että ukko oli ollut hyvin kiihtynyt ja että toimitus oli minusta ollut tavallista ikävämpi. Toivoin, että eräs paikka minussa olisi ollut koivun visasta tai jostakin muusta kovasta ja tunteettomasta puulajista. Minulla oli kyllä tapana asettaa tarkoitusta varten varaamani pohjanahkan palanen housujeni sisäpuolelle panssariksi, milloin oli syytä otaksua tätä varokeinoa tarvittavan, mutta tällä kertaa oli juttu otettu esille niin äkkiä, etten ollut ennättänyt millään tavalla valmistautua.