Kirjailija Paimenhuilu tuijotti jähmettyneenä käsikirjoitusta, ja hänen silmänsä lukivat koneellisesti ensimmäistä eteensattunutta lausetta:
'Saatanallinen raivo istui ebenholtsinmustassa jalkapuussa hänen sydämessään ja kiristi kauheasti marmorinvalkeita hampaitaan…'
— — —
Helkiö Paimenhuilu meni naimisiin Vilhelmiina Puutiaisen kanssa.
Se suuri rakkausromaani ripustettiin huoneiston pienimmän ja salaisimman huoneen seinälle, ja herrasväki Paimenhuilu on nyt sen seitsemännessä luvussa. Paperi kelpasi todellakin vielä mainiosti alkuperäiseen tarkoitukseensa…
— — —
— Hahaha! nauroi Kenonen, kun kirjailija Lempo Sarvikas oli pistänyt käsikirjoituksen taskuunsa ja ilmeisesti tyytyväisenä kirjoitukseensa ja sen esitykseen juonut lasinsa pohjaan. — Se loppuniksi, mitä kustantaja vastasi, oli aivan paikallaan sille pirulle. Olisit pistänyt siihen sen haukkujasi oikean nimen!
— Oikea siinä onkin, sanoi hontelo nuori mies käärmeellisesti hymähtäen. Siinä ei ole muuta eroa oikeasta, kuin että hänen nimekseen on pistetty Asarias Pöllänen, kun hänen oikea nimensä on Sakarias Pöllänen. Mutta jokainen, joka hänet tuntee, tietää kyllä heti, ketä tarkoitetaan.
— Sinä olet kieltämättä ansainnut yhden ryypyn, sanoi hra Kenonen miettiväisesti, täyttäen hra Sarvikkaan lasin. — No, hurun-lurun nyt sitten! Et sinä aivan niin tylsä ole kuin miltä näytät!