Äkkiä käännähti hra Kenonen sängyssään ja nousi istumaan.
Hän oli silminnähtävästi jossain hotellihuoneessa. Sen toisella seinämällä oli myöskin sänky, jossa näkyi nukkuvan joku mieshenkilö, seinään päin kääntyneenä ja peitteen reuna korvien tasalla. Nukkuja kuorsasi epätasaisesti.
Hra Kenonen näki yöpöydällä sänkynsä vieressä vihertävän, lasisen vesikarahvin ja tunsi samassa polttavaa janoa. Käsi vähän vapisten kaatoi hän lasin täyteen, joi sen yhdellä henkäyksellä, vaikka hän ei yleensä hyväksynytkään vettä juoma-aineena, ja totesi kummastuksella, ettei se sentään maistunut niin vastenmieliseltä kuin hän oli ajatellut.
Sitten ryhtyi hän vakavasti mietiskelemään, missä hän mahtoi olla, kuinka oli joutunut tähän paikkaan ja kuka tuo toisessa sängyssä nukkuva mies oli.
Vähitellen hän muisti, että oli viimeksi valveilla ollessaan mennyt ostamaan kauluksia ja poikennut sitten Ovelan kanssa aamiaiselle. Aamiaista tuli jatketuksi päivällisiin asti, senkin hän muisti. Sellaista sattuu, valitettavasti, huokasi hän ajatuksissaan. Mutta miten hiidessä sen loppuillan laita mahtoi olla?
Hra Kenonen muisteli, että oli ollut huone, mutta ei se huone, missä hän oli aamiaista syönyt. Huoneessa oli valoa kattolampussa, pianon tai jonkin sentapaisen soittokoneen räminää, paljon tupakansavua ja savun seassa useita tavallaan kuin tuttuja, mutta samalla jollaintavoin tuntemattomia naamoja, joista virtasi paljon puhetta.
Hra Kenonen hieroi pakottavia ohimoitaan ja jatkoi muisteloitaan. Hyvin hämärästi muisteli hän yhteen aikaan olleen jotain kiivasta väittelyäkin, mutta kutka väittelivät ja mistä, siitä ei hän voinut mitään muistaa. Loppu oli peittynyt yhä sakenevaan usvaan, joka äkkiä muuttui kerrassaan läpinäkymättömäksi.
Ja sitten ei ollut mitään, oli vain täydellinen tyhjyys, olemattomuus, kunnes hänelle tapahtui herääminen tässä huoneessa. Hra Kenonen kaatoi itselleen vielä lasin vettä, joi sen ja ähkäisi.
Siis oli satamoitu johonkin hotelliin yöksi, jatkoi hän tuskiatuottavaa ajatustyötään. — Kirottu päähänpisto, ettei mennä kotiin nukkumaan! Se heittää elämänjärjestykseen epäsäännöllisyyden varjon. Täytyisi olla sellainen laki, että ravintolanpitäjien on pakko rangaistuksen uhalla pitää huolta siitä, että vieraat joutuvat kotiin ja omaan sänkyynsä.
Mutta kaikki oli tuon toisessa sängyssä nukkuvan Ovelan syy. Ovelahan hänet oli houkutellut murkinalle.