Hra Kenonen päätti tehdä asiasta huomautuksen Ovelalle ja hönkäsi:
— Hoi!
Nukkuja lakkasi kuorsaamasta, mutta ei vielä kääntynyt.
— Nous ylös vain, syntisille tolpillesi! karjaisi hra Kenonen, joka ei tuntenut mitään sääliä. — Päivä on jo puolessa!
Nukkuja hieroi silmiään, maiskutteli suutaan, käännähti ja nousi istumaan. Hra Kenonen hönähti hämmästyksestä.
Ylösnousija ei nimittäin ollut Joh. W. Ovela. Eikä se ollut kukaan muukaan hra Kenosen tuntema henkilö. Se oli aivan uppo-outo, mutta kuitenkin herrasmieheltä näyttävä mies, jolla oli harvahko, harmaantuva tukka, leveähkö nenä, naurava suu ja valkoinen pieni arpi toisessa poskessa.
Hra Kenonen aikoi juuri asianmukaisella ponnella kysyä, millä oikeudella vieras oli tunkeutunut nukkumaan hänen huoneeseensa, mutta muisti samassa, etteihän hän tiennytkään, oliko tämä todella hänen huoneensa. Kukaties olikin huone tuon tuntemattoman ja hän itse vain niinsanottu kiinalainen, jolle tuntematon oli vieraanvaraisesti myöntänyt yösijan. Parasta oli esitellä aluksi itsensä ja sitten ryhtyä varovaisesti selvittämään tätä asuntokysymystä.
Mutta vieras, jolla oli naureskeleva suu, sanoi samassa:
— Morning Post!
— Moron… vastasi hra Kenonen epävarmasti.