— Kuinkas se sitäpaitsi hurisee? tiedusteli tuntematon. — Kupariseppiä, vai?
— Sikäli, mikäli… vastasi hra Kenonen, joka oli päättänyt olla varuillaan.
— Niistä on, mainituista käsityöläisistä, joskus vaivaa… aamupäivällä, selitti toinen opettavaisesti. — Mutta niistä pääsee kyllä, kun osaa järjestää.
— Hm, mutisi hra Kenonen, alkaen tehdä nousua.
— Sinä näyt olevankin aika ratti, kun vauhtiin pääset, alkoi toisen sängyn asukki äkkiä ylistää. — Huonompi mies olisi jo puolesta kepertynyt. Minä olen luullut kestäväni siinä kuin joku toinenkin, mutta kyllä minun täytyy tunnustaa sinut mestarikseni. Olikin se aikamoinen meritappelu.
Hra Kenonen vain kuunteli, korviaan höristellen, ja toinen jatkoi:
— Oli hyvä, että sinä heitit sen rähjäävän tirehtöörin ulos…
— Jassoo, jaa… sanoi hra Kenonen. Hän olisi sanonut samalla tavalla, jos toinen olisi kertonut hänen heittäneen ulos Abessinian neguksen anoppimuorineen.
— Juu, jatkoi toinen naureskellen. — Tirehtööri meni niin että hippulat vinkuivat ja pihtipielet rytisivät. Mistä teille oikeastaan riita tuli?
— Niin… hm… minua harmitti… murahti hra Kenonen.