— Kukko rupesi kiekumaan klo kahdelta aamulla ja sinä sanoit, että tahdot antaa sen nauttia raitista ilmaa ja tervehtää laulullaan auringon nousua… sinä lienet sitten nukahtanut.
Eteisestä kuului askelia. Hotellissa alettiin tehdä nousua.
Herra Kenonen soitti kelloa, ja siivoojatar ilmestyi ovelle.
— Minä lahjoitan tämän kukon teille, sanoi hra Kenonen. — Saatte menetellä sen suhteen mielenne mukaan. Syökää se tai pankaa se eläkkeelle, jos haluatte. Se on hyvin miellyttävä kukko.
— Sen katseessa on jotain uskollista! huomautti kirjailija.
— Ja sitten minä haluan saada laskuni… meidän molempien laskun, lisäsi hra Kenonen.
— Tukkukauppias Prätkylä käski minun ilmoittaa hänelle, jos hra Kenonen herää ennenkuin hän, sanoi siivoojatar, kiitettyään hra Kenosta lahjoituksesta.
— Jos te hisahdatte Prätkylälle — mikähän otus sekin on? — tai kenelle muulle tahansa siitä, että minä olen hereillä ja lähdössä, niin en annakaan kukkoa teille, sanoi hra Kenonen ankarasti.
X
Tunnin kuluttua istuivat hra Kenonen ja Sarvikas laivassa, joka viiletti etelään päin.