— Minä kävin "Untamoisen" toimituksessa ja kertomus "Elämän leukaluissa" tulee ensi numeroon, kertoi Sarvikas.
— Maksoivatko ne pöllöt mitään? kysyi hra Kenonen joka punoitti vahvasti ja poltteli paksua sikaria.
— Sain minä siitä kiristetyksi 80 mk., sikamaisen vähän se on, mutta olisin minä sen pahimmassa tapauksessa antanut ilmaiseksikin, saadakseni sen vain painetuksi "Untamoiseen". Otin rahat ja kesätoimittajalta lupauksen, että hän painattaa sen kokonaisuudessaan samassa numerossa.
— Miksi niin?
— Siksi, että jos se pannaan lehteen jatkettavana, niin tulee toimittaja itse maalta kuin Impivaaran peikko, harjakset pystyssä, ja ehkäisee sen loppuosan painattamisen. Ja se olisi suuri vahinko, lausui kirjailija Sarvikas vakuuttavasti.
— Epäilemättä! myönsi hra Kenonen syvällä vakaumuksella.
Laiva kynti tyyninä välkkyviä kesäisiä vesiä. Äsken niitetyn heinän tuoksu kantautui yli salmien ja sekoittui laivan koneöljyn hajuun.
— Minä luulen, että minusta voi vähitellen tulla uusi ihminen, kunhan onnistun kätkeytymään noiden pirulta riivattujen gulassien kynsistä, sanoi hra Kenonen. — Mikä se toinen kertomus oli, jonka sinä viime yönä kirjoitit?
Ja kirjailija Sarvikas otti povitaskustaan tukun papereita ja luki sointuvalla, mutta hillityllä äänellä ja silmissään lämmin, hieman surunvoittoinen katse, seuraavan kertomuksen:
1