On kuitenkin olemassa eräs seikka, joka saa tavarajunankin heräämään unelmistaan ja mietteistään ja palauttamaan sen takaisin arkipäiväiseen todellisuuteen. Se seikka on vastamäki.

Rautatielaitoksen ylimyksillä, pikajunilla, ja porvareilla, matkustajajunilla, ei voi olla todellista käsitystä siitä työstä ja tuskasta, mikä proletäärisellä työn raskaan raatajalla, tavarajunalla, on vastamäessä. Se on tavarajunan elämän ja maallisen vaelluksen kirous ja alati ahdistava painajainen. Asemillakin seistessään ja torkkuessaan päästää tavarajuna raskaan huokauksen edessä olevien vastamäkien muistuessa sen mieleen. Ylempiarvoiset junat pyyhältävät mäen päälle entisellä vauhdillaan sitä vain jonkin verran hiljentäen, mutta hidasliikkeisellä tavarajunalla, joka päällepäätteeksi on usein raskas kuin synti ja pitkä kuin vuosisadan molemmat puoliskot yhteensä, on siinä täysi ja hikinen työ, jonka lopuksi monesti tulee nöyryyttävä mäenlasku takaperin, juuri kun väsynyt ja hengästynyt tavarajuna on pääsemäisillään mäen päälle. Jos sitäpaitsi sattuu matkassa olemaan joku kevytmielinen ja ilkivaltainen tyhjä tavaravaunu, joka saa suuruudenhulluuden kohtauksen ja kuvitellen olevansa raiteita tarvitsematon loistoauto hypähtää pois kiskoilta, niin kysytään siinä tavarajunalta sekä kestävyyttä että kärsivällisyyttä, jos mieli saada kuormansa onnellisesti lepoasemalle.

Palataksemme takaisin lähtökohtaamme ja saadaksemme kertomuksemme punaisen langan päästä kiinni sanomme, että oli maanantai maaliskuun 22 p. 1920, kun erään pitkän, synkkämielisen näköisen tavarajunan nähtiin kiskovan raskasta kuormaansa muutaman vastamäen päälle Huttulan pysäkin lähellä Jyväskylän—Haapamäen radalla. Tavarajuna oli tavallista huonommalla tuulella, sillä lukuunottamatta sitä, että voitettavana oli raskas ja harmillinen vastamäki, tunsi se saaneensa jonkin sisällisen vamman tai revehtymän, jonka laatua se tosin ei voinut tarkemmin itselleen selvittää, mutta joka erittäin kiusallisella tavalla raasti ja pudisti sen pitkää ruumista.

Jos kiusattu veturiparka olisi voinut kääntää päätään ja katsoa taakseen, niin olisi se syvällä suuttumuksella havainnut tuon raastamisen ja pudistelemisen johtuvan siitä, että eräs riivattu, henkisesti ja aineellisesti tyhjä tavaravaunu oli siinä piileviä lurjusmaisia elkeitä ja mielitekoja noudattaen hypännyt mäessä pois kiskoilta tehdäkseen veturin työn vielä raskaammaksi. Se kulkea juhmuroi nyt kytkyistään muussa junassa kiinni roikkuen pitkin radan reunaa hyppien pölkyltä pölkylle ja koettaen potkia ne irti paikoiltaan. Omalla tavallaan se ääneen hohotti ajatellessaan, miten se tuossa tuokiossa saa koko junan pysähtymään veturin suureksi mieliharmiksi, ja miten paljon junamiehistö sitten saa juosta ja puuhata ja ponnistella ja kiroilla, ennenkuin sen on onnistunut saada vaunu takaisin kiskoille.

Mutta veturimiehet olivat onnellisessa tietämättömyydessä tästä salajuonesta ja keskustelivat yhä edelleen kaikessa rauhassa kalliista ajasta ja Saksan mullistuksista, vaikka heidän partansa, mikäli heillä sitä oli, todennäköisesti tärisikin tavallista ankarammin. Ja veturi se kiskoi hampaat irvissä, jos niin saa sanoa, kuormansa mäen päälle ruveten sitten parantamaan vauhtiaan, ja raiteilta suistunut tavaravaunu alkoi hyppiä entistä kovemmin ratapölkyillä ja alkoi huomata pilansa vähemmän hauskaksi ja kaikkien sisälmyksiensä vapisevan, ja kilometrin matkan hypittyään toivoi se, ettei olisi poistunut noilta sileiltä ja mukavilta kiskoilta, ja kahden kilometrin päässä päätti se tehdä elämän parannuksen, jos tästä seikkailusta jotenkuten eheänä selviäisi, ja kolmen kilometrin matkan jälkeen se itki ja toivoi, ettei olisi koskaan syntynytkään.

Veturi se vain kiskoi taakkaansa ja ihmetteli, miksi ei junamiehistö ryhdy ottamaan selkoa siitä, mikä junaa vaivasi, ja ellei erästä yhtä odottamatonta kuin rautatielaitoksemme historiassa ennenkuulumatontakin tapausta olisi sattunut, niin olisi nyt Jyväskylän—Haapamäen rata Huttulan pysäkin luona olevasta mäestä hamaan Jyväskylään saakka kuin traktorilla kynnetty. Mutta sellainen ennenkuulumaton tapaus sattui.

Hengenhätään joutunut tyhjä tavaravaunu teki epätoivoisia ponnistuksia, ja neljä kilometriä pitkin pölkkyjä kuljettuaan onnistui sen hypätä takaisin kiskoille! Niin että kun juna vihdoin saapui Jyväskylän asemalle, ei siinä mitään erikoista huomattu, ei edes tuossa tyhjässä tavaravaunussa, joka tärisyttävien kokemustensa jälkeen jälleen seisoi yhtä masentuneena kuin parannuksenhaluisenakin siivosti kiskoilla.

Eikä koko tapahtumasta olisi mitään koskaan tiedetty, ellei Huttulan pysäkiltä olisi tehty Jyväskylään ilmoitus, että mikä tohelo sinne Jyväskylään päin on kulkenut, kun kaunista ja siistiä rataa on 4 kilometrin matka revitty kuin olisi paholainen ollut siellä anoppimuoreineen tukkanuottasilla, niin että muiden junien on vaarallista kulkea paikan yli, ennenkuin rata on korjattu.

Mutta myötätuntoinen kiitollisuutemme seuraa tuota vanhaa, umpimielistä veturia, joka niin uljaasti, apua saamatta, omin voimin palautti kommunistisen tavaravaunun takaisin laillisen järjestyksen ja velvollisuuden raiteille. Kiitoksia paljon.

(1920.)