KASKISISSA KAIVETAAN AARRETTA
Antakaa meille lapio ja kuokka! Me tahdomme lähteä Kaskisiin aarretta kaivamaan. Sydäntämme raatelee tieto, minkä muuten jo melkein koko maa tietää, nimittäin että Kaskisissa on aarre määrätyn matkan päässä koiranraadosta, mikä on määrätyn matkan päässä hansikkaasta. Meiltä on sitäpaitsi eräs hansikas kateissa, ja me alamme epäillä, että Kaskisissa löydetty hansikas juuri on se meidän hansikkaamme. Siinä tapauksessa pidämme aarrettakin laillisena omaisuutenamme.
Näin se asia on:
Eräs unennäkijä Kaskisissa nukkui muutamana yönä silmät kiinni ja suu auki ja näki tapansa mukaan unta, niin että seinät tärisivät ja ikkunat helisivät, ja unessa ilmestyi hänelle se henki, jota meidän kotipuolessamme sanottiin Unikakkiseksi, ja tämä Unikakkinen ilmoitti unennäkijälle, että aarteen käsittää se, joka lähtee ulos kaupungista vähän matkaa pohjoiseen päin ja löytää kiven, jolla on tyhjä sardiinipurkki, ja kävelee tältä kiveltä niin ja niin monta askelta eteläänpäin ja löytää paripuolen hansikkaan ja kävelee tältä paripuolelta hansikkaalta niin ja niin monta askelta eteenpäin ja löytää koiranraadon ja kävelee tältä koiranraadolta…???
Siihen se unennäkijä heräsi. Juuri silloin piti hänen herätä, kun hän oli saamaisillaan tiedon siitä, kuinka monen askeleen päässä koiranraadosta aarre oli.
Asiaan innostuneena yritti unennäkijä nukkua uudelleen toivossa saada myöskin koiranraadon ja aarteen välisen matkan tietoonsa, mutta kukko ei laula käskien, eikä aarteenhaltijaa väkisin saa ilmestymään unessa, ja koiranraadon salaisuuteen ei Unikakkinen enää selvitystä tuonut.
Se unennäkijä nousi ylös ja kertoi unensa kaupunkilaisille, jotka kuuntelivat kertomusta korvat hörössä ja juoksivat kotiinsa noutamaan kuokkia ja lapioita ja juoksivat sitten kuokat ja lapiot olalla ulos kaupungista pohjoiseen päin ja löysivät kiven ja tyhjän sardiinipurkin ja huusivat: »Ah»! ja alkoivat siitä lähtien lukea askeleitaan ja löysivät paripuolen hansikkaan ja huusivat »Oh!» ja kävelivät sydän läpättäen määrätyt askeleet eteen päin ja löysivät koiranraadon ja hurrasivat sille mielenkiihkosta vapisevin äänin ja alkoivat sitten katsella ympärilleen, eikö missään näkyisi aarrehautakumpua, mutta mitään sellaista ei näkynyt, vaan oli maanpinta kaikkialla yhtä salaperäisen sileätä, niin ettei auttanut muu kuin itsekunkin alkaa kaivaa umpimähkään koiranraadon tienoilta suopeaan sattumaan ja hyvään onneensa luottaen.
Siellä ne kaivavat uutterat kaskislaiset tänäkin päivänä, sillä aarretta ei ole vielä löydetty, ja kuka tietää, onko se sadan askeleen vai kilometrin päässä koiranraadosta? Ei sitä tiedä yksikään, ennenkuin aarre on löytynyt.
Epäuskoiset ihmiset, joita valitettavasti on melkein joka paikassa, Kaskisissakin, ovat liikkeellelaskeneet sen unennäkijää loukkaavan ja aarteenhaltiaa häpäisevän juorupuheen, ettei koko aarretta muka olisi olemassakaan, vaan että joku yritteliäs henkilö tahtoisi kiven ja tyhjän sardiinipurkin, paripuolen hansikkaan ja koiranraadon avulla saada itselleen hyvinmuokatun perunamaan, mutta moiselle arvottomalle puheelle kohauttavat Kaskisten aarteenkaivajat halveksivasti olkapäitään.
Ja siihen heillä on täysi oikeus.