Sitten seppä taas huusi, että tulkaa auttamaan, täällä on kaksi sielua menossa, mutta ei tullut apua.
Silloin seppä näki, että jos apu vielä viipyy kymmenen minuuttia tai viisitoista, niin sitten saa sanoa hyvästi lehmälle ja terveisiä ja kiitoksia seurasta, ja vilkaistuaan levottomasti vielä kerran lehmäänsä, jolla silmät jo hyvin pahasti naljottivat päässä, läksi seppä hyppiä harppimaan mättäältä mättäälle ja kuivalle päästyään juoksemaan Ratilaisen poikien taloa kohti. Ja huusi vielä juostessaankin.
Parissa kolmessa minuutissa oli seppä perillä ja töytäisi tupaan, jossa istui puolenkymmentä miestä aivinaisillaan ja tupakoiden ja syljeskellen ja heinäveteläisiä asianhaaroja ja elinkysymyksiä käsitellen, ja joku huomautti, että seppähän se… mitäs tälle sepälle kuuluu?
Seppä oli niin hengästynyt, ettei aluksi saanut sanaa suustaan, mutta sitten kun alkoi saada niin sanoi, että: »tiällä työ istutta niinku hele—tissä… ettekö työ kuullunna, kun minä huusin apuu, niin jotta maha oli haleta?»
Ratilaisen talon miesväki tupakoi ja syljeskeli mietteliäänä kiinnittäen huomiota sepän kuraiseen ja mutaiseen ulkoasuun, ja vihdoin joku myönsi:
»Kyllähän myö kuultiin, kun sinä huusit, mutta myö arveltiin jotta jos ois ensin käyvä saunassa ja sitten männä kahtomaan, onko sinulla mikä hätänä, kun niin kovasti huuvat…»
Seppä ilmoitti, mikä oli hätänä, ja Ratilaisen pojat ja muut miehet sanoivat että: männään sitten nostamaan se sepän lehmä, jos se on niin kiireellinen.
Se lehmä nostettiin miesvoimalla, ja henki siinä vielä oli, ja sitten läksivät Ratilaisen miehet saunaan.
(1923.)