Koska päivät tulevat yhä pidemmiksi ja illat ja yöt sikäli lyhyemmiksi, rohkenemme kertoa asiasta lukijalle. Lukija on kuitenkin ystävällinen ja koettaa olla illalla nukkumaan mennessään ajattelematta tätä seikkaa, ettei tulisi levoton yö.
Eräässä talossa Mäntyharjun Valtolassa majaili viime joulun seudussa joitakin »eri uskon lahkolaisia» noin viikon päivät, ja olisivat kernaasti olleet kauemminkin, nähtävästi mieluimmin koko ikänsä, ellei talonväki olisi lopuksi kyllästynyt heihin ja taluttanut heitä ovelle ja potkaissut heitä ahteripeiliin ja sanonut, että lahkolaiset ovat hyvät ja menevät nyt Hiiden Pisaan eivätkä tule koskaan enää takaisin.
Mäntyharjun ja naapuripitäjien kansa kertoo, että lahkolaiset tultuaan täten ulosriepoitetuiksi ja ulkonaiseen pimeyteen heitetyiksi olisivat kääntyneet vielä kerran taloon päin ja kohottaneet kätensä ja kironneet talon ja kaikki, mitä siinä oli, kivijalasta uuninpiippuun asti. Ja ilmoittaneet, että kyllä me tämän vielä kostamme, ja kyllä te tämän vielä nahoissanne tunnette, te Belialin lapset!
Olipa tämän seikan laita kuinka tahansa, niin varmaa ainakin on, että viikon kuluttua siitä, kun lahkolaiset oli ajettu kilometritehtaalle, huomasi talonväki eräänä päivänä näkymättömän olennon kantaneen saunankiukaan keskelle talon pihaa. Kun talonväki oli katsonut tätä ihmettä suu ja silmät auki, kantoi näkymätön kiuaskivet takaisin saunaan latoen ne siellä eri nurkkiin useammiksi pikku kiukaiksi.
Lukija ja suuri yleisö suvaitkoot huomata, ettei tämä ole mitään keksittyä kaunokirjallista jännitysromaania, vaan täyttä totta. Siitä puhuu tällä hetkellä ei vain koko pitäjä ja kihlakunta, vaan koko se puoli Suomea Kotkaan asti, ja me olemme nähneet asiasta aivan vakavia mainintoja materialistisen maailmankatsomuksen omaavissa sosialistilehdissäkin. Mutta jatkakaamme kertomusta.
Kerran kun kummitus taas mylläsi saunassa, sanoi talon poika, että kyllä tästä nyt loppu tehdään, ja latasi kiväärin kovilla panoksilla ja läksi saunaan.
Saunan ovella hän jonkinverran pamppailevalla sydämellä tähtäsi sinnepäin, missä kuuli kummituksen kupsehtivan, ja kummituskin ajatteli, että jokohan tuo vietävä pamauttaa?
Pamauttihan se.
Mutta samalla kuuli poika näkymättömän olennon raivostuneella äänellä karjaisevan:
— Ampuappas toisen kerran!