Ja se aikamiespoika ei ampunut toista kertaa, vaikka patruunoita olisi kyllä ollut, vaan peräytyi varsin kohteliaasti ja hyvässä järjestyksessä saunan luota ja meni sisään ja ripusti vähin äänin pyssyn seinälle ja rupesi nukkumaan ja veti peiton korkealle päänsä yli.
Kerran päivällä luuli talon palkkapiika nähneensä sen haamun ja kertoi silmät pystyssä ja änkyttäen, että »piru se on, sen ihon peite oli karvainen, ja ikenet olivat irvissä». Tätä selostusta ei kuitenkaan ole yleisemmin uskottu, vaan arvellaan palkkapiian peloissaan nähneen olemattomia.
Aikansa saunassa oleskeltuaan ja metelöityään siirtyi Mäntyharjun kummitus talon asuinhuoneisiin kantaen tullessaan pihasta havuja isot läjät tuvan lattialle ja ruveten sitten häiritsemään talonväkeä kaikenlaisilla koiruuksilla. Kun esim. talon emäntä keskellä päivää kirnusi, niin heitti rietas kirnun emännän käsistä lattialle, ja kirnuun ilmestyivät palvelijattaren törkyiset navettakengät, niin että vointekeminen jäi sillä kertaa sikseen. Ja taas toisen kerran, vähän myöhemmin, kun talon koko väki oli sisällä, ilmestyi voita lattialle, ja kaksi likaista kenkää hankasi sitä lattian pintaan.
Silloin isäntä pelosta vapisten turvautui raamattuun ajatellen, että jos jumalansana auttaisi, ja alkoi tärähtelevällä äänellä lukea sitä, mutta heti temmattiin kirja hänen kädestään ja paiskattiin nurkkaan, ja uunista alkoi tulla kiviä ja savea isännän silmille.
Kummituksen elämöimistä on käynyt katsomassa suuret ihmisjoukot, jotka voivat vakuuttaa kaiken tämän ja paljon muuta todeksi, ja jollei lukija vähemmällä usko, niin matkustakoon itse Mäntyharjun Valtolaan, kyllä siellä talo neuvotaan. Spiritisteillä olisi myöskin tässä kiitollinen tilaisuus, jonka pyydämme täten kiinnittää heidän huomioonsa.
Hengenmiehiäkin on pyydetty manaamaan häijyläista, ja piispallekin kerrotaan kirjoitetun, mutta mikään ei ole auttanut. Talonväki on kuluneen talven aikana saanut nukkua niukasti, kun jyrinä ja meteli on alkanut klo 7 i.p. ja kestänyt puoleen yöhön, tuonne klo 11—12 korville. Talon isäntä on nyt aikeissa myydä talonsa, jossa ei oikea omistajakaan rauhaa saa, mutta toinen asia on, onko hänen helppo saada ostajaa.
No mitäs te nyt tähän sanotte? Voitte näin matkan päästä sanoa sitä taikauskoksi, mutta menkääpäs sanomaan sitä Mäntyharjun Valtolassa, niin saatte näkymättömästä, mutta erittäin anteliaasta kädestä vasten pläsiänne savea ja poroa ja ryöttöisiä navettalapikkaita.
Mutta tulipa eräänä iltana taloon kaksi reilua reisusälliä pyrkien taloon yöksi, ja isäntä vähän melankoolisesti sanoi, että kyllähän hänen puolestaan saa yötä olla, mutta kun vieraat näkyvät olevan vieraspaikkakuntalaisia eivätkä tiedä asianlaitaa, niin kertoi isäntä, että niin ja niin se nyt on ja että kyllä täällä tulee yörauha häirityksi, niin vierailta kuin talonväeltäkin.
Reisusällit nauraa hehettivät ja katsahtivat toisiinsa, että oikeinkohan tuo tosissaan puhuu, ja selittivät sitten hyväntuulisesti, »etteivät he pelkää piruja eivätkä puruja».
No, he jäivät siis yöksi. Ja kun he olivat vähän aikaa olleet vuoteella, alkoi tulla tuhkaa heidän jalkoihinsa.