Talossa oli sivumennen sanoen kolmattakymmentä ikkunaa.
Veljekset sanoivat, että olipas se, ja ryhtyivät jälleen tanssimaan paratiisimaista piiritanssia kiven kohdalle syntyneen kuopan ympärillä, mutta eräs veljeksistä, joka muisti, että Aapo kukaties oli jäänyt osattomaksi yhteisestä ilosta, pistäytyi tupaan tiedustelemaan.
Aapo nukkui luonnollisessa ja paljaassa viattomuuden tilassa tuvan kiukaalla, kylpyvasta päänsä alla.
— Aapo! sanoi velimies.
Aapo kuorsasi.
Aapo!
Aapo kuorsasi.
Velihopea ravisteli Aapoa, kunnes sai hänet avaamaan toisen — vasemman — silmänsä.
— Aapo!
— Häh? Mitäh! Ku — kuka se…?