HILJAINEN MURHENÄYTELMÄ SYKSYISELTÄ MAASEUDULTA
Maaseutu lepää harmaana ja märkänä, päivät matalan taivaan alla, ja näkee yöllä mustia, salamyhkäisiä unia marraskuun vihurien kitkuttaessa tuuliviiriä ja loppumattoman sateen rapistessa sammaloituvassa pärekatossa.
Ja siellä maaseudulla pitäjässä muutamassa, kaukana pääkaupungista ja raitiovaunuista ja aseman tornin valoasäteilevästä kellosta, uinuu myöskin kauppias hra Kaskunen, joka päivisin välittää pitäjäläisilleen kaikenlaisia tavaroita ankaraa oikeamielisyyttä noudattaen ja ollen kaikkien, vieläpä kilpailijoidensakin keskuudessa rehdin miehen maineessa.
Nyt puheenaolevana yönä näki hän unta, että hän oli joutunut kaupunkiin ja Saarisen piirustaman pilvenpiirtäjän kohdalle, joten siis hänen unensa liikkui pikemminkin Amerikan kuin Euroopan mantereella, ja pilvenpiirtäjän katolta heittelivät poikaviikarit teräviä lentokonepiilejä kohti hänen päätään. Hän koetti paeta vaaraa, mutta niinkuin unessa usein käy, ei hän päässyt hievahtamaankaan, vaikka kuolemaa uhkaavat teräsnuolet hipoivat hänen jo harmaantumisen oireita näyttävää päätään, kunnes eräs niistä ilmeisesti viuhui suoraan hänen päätään kohti. Kauhu herätti Kaskusen todellisuuden rajoille. Hän hieroi silmiään ja tunsi mielihyvää sen johdosta, että oli vain nähnyt unta, sekä kääntyi toiselle kyljelleen. Mutta samassa kuului hänen korviinsa omituista liikettä, ikäänkuin olisi joku liikutellut ovia rakennuksen toisessa päädyssä.
Kaskunen piti luonnollisena asiana, että ovien liikuttelija oli syystuuli, joka nykyisin liikuttelee kaikkea, mitä tuuli yleensä saa liikkumaan, niin maalaisoloissa kuin kaupunkipaikoissakin. Hän yritti siis päästä jälleen unenpäästä kiinni.
Mutta silloin oli hän kuulevinaan ikäänkuin teräksen helinää ja herkisti uudelleen tarkkoja korviaan. Epäilyttävää liikehtimistä kuului edelleenkin samalta suunnalta, jonka johdosta kauppias nousi ylös, pukeutui välttämättömimpiinsä ja hiipi hiljaa sisätietä myymälähuoneistoonsa tarkastamaan, olisiko jollakin ja minkälaista asiaa hänen puodissaan tähän epätavalliseen puotiaikaan.
Myymälässä ei näkynyt mitään silmiinpistävää, mutta kuitenkin hätkähti kauppias Kaskunen jonkin verran, sillä hänestä kuulosti siltä, kuin olisi myymälän lattialuukku narissut. Hänen kädessään olevan lampun liekki lehahti. Hän tarkasteli lähemmin lattialuukkua. Sen alta kuului selvästi kolinaa. Mitä on kenelläkään kolistelemista minun puotini lattian alla syksyllä 1923 klo 12 yöllä? ajatteli kauppias Kaskunen. Sitten otti hän naulalaatikosta suuren rautanaulan ja pisti sen salvan reikään. Lattialuukku tuli tämän yksinkertaisen toimenpiteen kautta tehokkaasti varmistetuksi kaikkia alhaaltapäin suunniteltavia yrityksiä vastaan. Kaiken mahdollisen varmuuden vuoksi lukitsi hän lattialuukun vielä vahvalla munalukolla.
Sitten katseli kauppamies ympärilleen ja näki, että myymälän oven lukko oli murrettu auki. Hän sulki sen sisäsalvalla, katseli tiskien alle ja laatikoitten ja säkkien taakse ja ajatteli, että jos joku on puikahtanut häntä piiloon kellariin, niin kyllä se siellä pysyykin niinkauan kuin hän tahtoo, sillä myymälän lattia on tehty vahvoista palkeista, ja pienistä ilmanvaihtoreijistä ei mikään kissaa paksumpi olento voi päästä ulos.
Kaskunen istui loppuyön myymälässään tarkaten miettiväinen ilme kasvoillaan lattialuukkua.
Aamun sarastaessa avasi hän myymälänsä, mutta ei lattialuukkua. Hän puheli ostajien kanssa vilkkaasti sateesta ja muista juoksevista asioista sekä kävi kauppaa tunnetulla taidollaan. Silloin tällöin vilkaisi hän vaistomaisesti kellarinluukkuun.