Tämä oli se pieni, hiljainen murhenäytelmä syksyiseltä maaseudulta.

Ja maaseutu lepää edelleenkin harmaana ja märkänä, päivät matalan taivaan alla, ja näkee yöllä mustia, salamyhkäisiä unia marraskuun vihurien kitkuttaessa tuuliviiriä ja loppumattoman sateen ropistessa sammaloituvassa pärekatossa.

(1923.)

RANTASALMEN INDEKSI

Laillisen edesvastauksen uhalla kielletään täten kenenkään antamasta työtä, asuntoa ja ruokaa Rantasalmen indeksille, kuin myöskään millään muulla tavalla luonaan hyysäämästä mainittua indeksiä, joka on kadonnut kotipaikaltaan Rantasalmelta jättäen jälkeensä joukon selvittämättömiä asioita.

Sitä tai niitä henkilöitä, jotka mainitusta indeksistä jotakin tietävät, pyydetään ensi tilassa ilmoittamaan asiasta Rantasalmelle tai lähimmille poliisiviranomaisille.

Asianomaiseen aikaan syksyllä julistettiin eräässä Rantasalmen pitäjän kylässä kansakoulunopettajan paikka auki.

Mutta kun palkkaan kuuluvat tavalliset luontaisedut tällä koululla olivat puutteelliset, luvattiin maksaa opettajalle niistä korvausta rauhanaikaisen taksan mukaan, kerrottuna indeksillä.

Opettaja saatiin, ja pianpa alkoi sitten koulusta kuulua tavaamisen ja lukemisen jyräkkä.

Äskettäin kääntyi opettaja johtokunnan puoleen huomautuksella, että työmies on palkkansa ansainnut.