— Sainhan minä sitä… ja saunan kiuaskin kuuluu olevan rikki. Eivät ole älynneet ennemmin korjauttaa, vaikka tuo lie jo kuukausimääriä rempallaan ollut. Ei siihen nyt ole hyvä uusia löylykiviä saada, kun on jo tuo maanpintakin kyynärän syvältä jäässä.
— Ka anna olla vanhoilla kivillään — mistä sinä ne uudet kivet siihen talvella saat?
Kotvasen oli taas äänetöntä. Mari asetti nyt kahvivehkeitä pöydälle ja valitti:
— Tuo kahvikin on taas lopussa…
Kinnari myönsi:
— Milloinkapas se ei olisi kahvi lopussa.
Ja pistäen puukon paikalleen seinänrakoon lausui hän toivomuksen:
— Kun tulisi tämä köyhä Kinnarikin vielä niin äveriääksi, että jaksaisi jonkun kerran ostaa tuota kahvikultaa sen verran yhdellä kertaa, ettei se olisi lopussa, ennenkuin on ensimmäisen pannullisen keittänyt.
— Eihän sitä taida tulla Kinnarille puutosta — tuosta köyhyydestä, valitteli Mari. Mikä se liekin kirous rehellisillä ihmisillä, etteivät ne vain rikastu, vaikka sivut kipeinä raataisivat — kun taas semmoiset rihmurosvot kuin tuo Kukkosen joukko kuuluvat joka päivä vehnäskahvia juovan, vaikk'ei ole suinkaan heidän mökkirötiskönsä sen parempi kuin meidänkään…
— Eikö nuo pian loppune Kukkosen mökistä vehnäskahvit! ennusti
Kinnari, puraisten sokeripalan kahtia ja hörppien kahvia teevadilta.