Mari katsahti Kinnariin vähän ihmeissään, mutta ei kumminkaan ryhtynyt sen paremmin tiedustelemaan hänen tarkoitustaan.
Kinnari joi kupin tyhjäksi, ja kun ei Mari ruvennut puhetta jatkamaan, sanoi hän, suolivyötään kohentaen:
— Se tuleekin nyt näille Kytölän rosvoille semmoinen helinä, että saavat vain katsoa, jos housut jalassa pysyvät… kun tulee kaupungista poliisiverikoirat niiden jälkiä nuuskimaan.
Tämä tieto herätti mökissä suuren hämmästyksen, kuten kaikkialla muuallakin Kytölän kylässä.
Marilta oli pudota kuppi kädestä, navetan katolla olleet pojat, jotka vihdoin olivat uskaltaneet tulla sisään, istuivat karsinapenkillä silmät pystyssä, ja uuninpäällä olijat kurottivat henkeään pidättäen kaulojaan.
Kinnari veti lapikkaan vasemmasta jalastaan, tarkasteli sitä kantapään kohdalta ja sanoi:
— Johan minä arvelin, että eikö lie sauma ratkennut, kun tuntui jalka vettyvän rapakkoon polaistessani… ja niinpähän onkin sauma ratkennut… se on sitä suutari Simosen työtä… ja työ on semmoista kuin mieskin.
Kinnari sylkäisi halveksivasti yli permannon uuninnurkkaan, katseli sitten vielä tovin lapikastaan ja uhkasi vihdoin:
— Mutta kyllähän tässä on semmoinen Kinnari, että se kuroo sen kiinni.
Kinnari löysi nurkkahyllyllä olevasta rojulaatikostaan pikilankaa harjaksineen ja ryhtyi korjaamaan ratkennutta saumaa. Sitä tehdessään alkoi hän harvakseltaan kertoa poliisikoirasta: