Renki-Pekka, joka oli ollut heinässä, ilmestyi hänkin tuokion kuluttua tupaan ja antoi nyt oikeamman kertomuksen asiasta. Että nimittäin saunan ikkuna oli rikottu, kun Kinnari siellä sisällä kiuasta tarkasteli, ja Kinnaria heitetty halolla selkään. Poliisikoiran avulla oli syylliset saatu kuitenkin kohta kiinni. Koulun ohi kulkiessaan oli Pekka ehtinyt kuulla tapahtumasta, joka oli vielä aivan tuores.
— No kyllä ne nyt sitten ovat kohta täällä, sanoi isäntä. Vaikka on noita tässä saanut odottaakin…
— Eikö liene paha siinä missä mainitaan, arveli joku naapureista, katsoen ulos ikkunasta. Kyllä tuossa kuitenkin yhtä koiraa tuodaan oikein miesjoukolla.
Poliisit ajoivat juuri pihaan.
Poliisien saapuessa pihaan töytäsivät kaikki alle kymmenvuotiaat ikkunoihin painaen nenänsä littiin ruutuihin, mutta sitä vanhemmat istuivat liikkumattomina paikoillaan mahdollisimman välinpitämättömän näköisinä. Siinä suhteessa oli Kytölän miespuolisessa väestössä vallalla intiaanien katsantokanta, että liiallisen uteliaisuuden osoittaminen asioissa, etenkin sellaisissa, jotka pian kyllä hätiköimättäkin jokaiselle selvenisivät, on miehen arvoa alentavaa. Ja miesten luokkaan lukivat myöskin puolikasvuiset pojat itsensä, kuten muutoin asianlaita lienee muissakin paikoin kuin Kytölässä.
Isäntä kuitenkin katsoi asiakseen mennä pihalle vieraita vastaan.
Kuorelammin isäntä pysähdytti hevosensa veräjän pieleen.
Poliisit ja koira hyppäsivät maahan.
Jykkälän isäntä katseli koiraa hetkisen ja tunsi jonkinlaista pettymystä. Hän oli kuvitellut poliisikoiraa — no, eihän hän ollut osannut siitä mitään selvää kuvaa mielessään luoda, mutta joksikin aivan erikoiseksi, jo ulkomuodoltaan kunnioitusta rehellisissä ihmisissä ja kammoa roistoissa herättäväksi hän oli sitä luullut. Ja nyt olikin hänen edessään jokseenkin tavallinen koira.
Mutta se oli kuitenkin poliisikoira, jonka ihmeellisistä urotöistä hän oli sanomalehdistä lukenut, ja hän sanoi samat sanat kuin Paakkulan Juusokin oli sanonut: