— Vai tuo se sitten on se poliisikoira!
— Sehän se! vastasi Ratilainen.
Isäntä tervehti vieraita kädestä ja käski sisään.
Kyytimies kuitenkin sanoi, ettei hänellä ollut aikaa. Kyllä tässä on jo muutenkin saanut päivänsä hukata "tyhjään emättömään".
Isäntä sanoi, että kai nyt sentään kahvia saisi olla kylmästä tultua, ja taisteltuaan lyhyen, mutta ankaran taistelun sydämessään suostui kuorelampilainen tarjoukseen ja meni poliisien ja isännän perässä kamariin.
— Johan se tuo teidän koiranne kuuluu ennättäneen yhden urotyön tällä matkalla tehdä, rupesi isäntä ylistämään Bellaa, tarkoittaen koululla sattunutta kohtausta.
— No johan se! vahvisti kuorelampilainen ylistystä muistellen äskeistä rytäkkää heidän porstuassaan.
Poliisit kun eivät tajunneet, mitä isäntä oikein tarkoitti, eivät puolestaan vastanneet juuri mitään.
— Sillä tavalla kun aloittaa pienessä asiassa, niin kyllä siitä pian saa suuremmassakin kuulla, jatkoi isäntä kehumistaan.
— Se on vissi se! vahvisti taas leppymätön kuorelampilainen. Kyllä sitä tässä kohta tämän kylän koirien turkit pölisevät, niin että ilma on karvoja sakeana.