Jykkälän karjatien reunaa kulki seurue opotalle asti, missä poikkesi heti oikealle ja läksi aitoviertä etenemään. Bella ryntäsi suoraan eteenpäin maata tuskin nuuhkaistenkaan, niin että konstaapeli Ratilainen, joka talutusnuorasta kiinnipitäen lönkytti puolijuoksua perässä, huomautti hengästyneenä:
— Ihanpahan näet hikeen asti juoksuttaa, peijakas!
Johon Makkonen lisäsi:
— Hiton tuoreiltapa ne jäljet tuntuvat, kun ei sen tarvitse niitä tuon enempää nuuhkia.
— Eikö liene jouduttu juoksemaan jäniksen jäljille… ei tämä ole oikeata menoa, epäili Ratilainen.
Vähän matkan päässä oli noustava aidan yli, jonka jälkeen matka jatkui pellon piennarta pitkin, kunnes taas oli noustava aidan yli maantien vieressä.
— Riettaan kuvatus, kun hyppyyttää joka aidan yli! juonitteli Makkonen
Bellalle.
Nyt oli tultu oikotietä sille samalle maantielle, jota myöten poliisit olivat saapuneet Kytölän kylälle, ja Bella alkoi kulkea takaisinpäin maantien reunaa pitkin.
— Näinköhän sinä juutas viet meidät takaisin kaupunkiin? alkoi Ratilainen epäillä Bellan aikeita, kun oli kuljettu pari kilometriä maantietä pitkin.
Melkein samassa poikkesi Bella kuitenkin eräälle metsätielle. Siltäkin se pian pyörähti louhikkojen ja ryteikköjen välitse mutkittelevalle jalkapolulle.