— No tämähän tuo jo alkaa viettää vähän kuin rosvojen pesälle päin, arveli Makkonen.
Polun päässä aukeni metsä sen verran, että jätti tilaa pienelle perunamaalle ja sen takana olevalle mökkirähjälle.
— Mitähän väkeä tuolta tulee? ihmetteli Kaisa nähdessään Bellan,
Ratilaisen ja Makkosen lähenevän mökkiä.
— Siinäpähän se nyt sitten on se poliisikoira, ilmoitti Juuso
Paakkula, joka oli juuri saanut toisen lapikkaan paikatuksi.
— Hyvä isä! siunasi Kaisa. Mitähän ne nyt tänne?
— Sittenpähän tuon kuulee, kun sisälle tulevat, murahti Juuso levollisesti.
Pitkään ei sitä tarvinnut odottaakaan. Ovi avattiin, ja Bella edellään työntyivät Ratilainen ja Makkonen sisään.
— Päivää! sanoivat poliisit, mutta Bella syöksähti kiivaasti haukkuen
Juusoa kohti.
Juuso tempaisi rahin vierestä sen Jykkälän Annastiinan paikkaamatta olevan lapikkaan ja hosui sillä Bellaa, uhaten:
— Tulepas päälle sinä vietävä, niin kuonoosi saat!