— … ja eikö se todellakin, todellakin, rakkaat veljet ja sisaret, ole surullinen todistus siitä, miten kauas me ihmiskurjat olemme eksyneet oikealta tieltä, kun armollisen esivallan täytyy käyttää järjettömiä luontokappaleita, sieluttomia koiria apunaan taistelussa rikoksia, pahuutta ja syntiä vastaan! Eikö meidän sydämemme täydy itkeä verta ajatellessamme, että ihmiset ajavat vääryyden ja perkeleen asioita ja koirat ajavat oikeuden ja rehellisyyden asiaa!
Issakainen puhui mielenliikutuksesta vapisevalla äänellä, ja hänen saarnansa loppuosa teki tärisyttävän vaikutuksen.
XIII
Törölän isäntä Törö-Jussi loikoi penkillä ja mietiskeli, olisiko lähdettävä hakkaamaan havuja. Uunilla makasi vällyjen välissä Törö-Jussin isä, puolisokea ukko, yskien ja väristen. Emäntä oli navetassa.
Silloin syöksyi vävy tupaan hengästyneenä ja kiljaisi:
— Nyt sukkelaan piiloon ne Jykkälän sapuskat! Poliisit ja poliisikoirat ovat niskassa ihan tuossa paikassa.
Törö-Jussi kirosi pelästyneenä ja kysyi:
— Minnekä minä ne nyt sullon?
— Älä sinä liikuttele niitä ensinkään! Juokse sanomaan akallesi, että viepi ne vaikka sinne vanhempaan latoon niitylle ja peittää heiniin. Se koira s—na tulee sinun jälkiäsi myöten.
Törö-Jussi juoksi navettaan, ja hetken perästä kiirehti emäntä aittaan, josta kantoi piikkohurstiin käärittyä taakkaa selässään saunan sivuitse niitylle päin.