Jykkälän Paavossa kehittyi äkkiä jyrkkä päätös:
— Jos olisikin pyytää se poliisikoira kaupungista, niin sittenhän tuon näkisi, minkä verran se tietää.
Mutta sitten hän säikähti mahdollisia kuluja:
— Vaan jospa se tulee mitenkin kalliiksi, se poliisikoira?
— Tokkopa tuo nyt sentään erinomaisia maksaa, arveli opettaja. Voipa sattua, että saat koko lystin ilmaiseksi. Minä kysyn kaupungista telehvoonilla, kunhan kirkolle menen.
— Vaan sen pitäisi tulla ruttoon, kiirehti Jykkälän isäntä, jonka sisässä rosvojen metsästysinto alkoi palavana hehkua. Ennenkuin ennättävät jäljet haihtua ilmaan näin tuulisella säällä tai lunta tulla niin paljon, että maa peittyy.
— Kyllä minä koetan kiirehtiä, vakuutti opettaja.
— Ja voipi sitten opettaja luvata niille sen verran, minkä katsoo kohtuulliseksi, lisäsi Paavo.
Mutta sitten välähti hänen mielessään hieno epäluulon häivä itse poliisikoirankin kyvystä, ja hän teki takaportin lupaukseensa:
— Nimittäin että jos se saa ne rosvot kiinni. Muuten minä en maksa penniäkään.