Kun varastetut tavarat olivat tuodut ladosta, valjastivat poliisit Törö-Jussin hevosen. Makkonen ja raudoissa oleva Törö-Jussi ajoivat rattailla, joille myöskin varastetut tavarat olivat sijoitetut.
Ilta pimeni. Taivas oli pilvessä, ja mustana, uhkaavana seisoi Törölän salon sakea metsä kuin kahtena seinänä tien vierellä katsellen, kuinka tuttua miestä vietiin pois salolta. Törö-Jussi ei puhunut mitään, ja Makkonen kiinnitti kaiken huomiokykynsä hevosen ohjaamiseen.
Ratilainen Bellaa taluttaen ja Löfman koirineen kävelivät perässä.
Jonkin matkaa kuljettua rykäisi Ratilainen ja sanoi matalalla äänellä
Löfmanille:
— Sitä me vain tuumattiin tuossa lähtiessä Makkosen kanssa esittää herralle, että jos niinkuin passaisi antaa sen latolöydön jäädä tämän Pellan laskuun, ettei herra kertoisi, että herran koira ne löysi… se olisi ikäänkuin vähän esivallan alentamista yhteisen kansan silmissä, kun on muutenkin sattunut tulemaan hiukan ronkelia tässä tutkimuksessa… kyllähän herra ymmärtää, mitä minä tarkoitan…
— No ymmärrän hyvinkin, sanoi Löfman. Antaa vain jäädä Bellan tekemäksi. Tulihan tälle Dianalle tarpeeksi kunniaa jo siellä kansakoululla.
— No niin juuri! sanoi Ratilainen hyvillään ja taputteli Dianan päätä.
Kytölän kylälle päästyä jätti Löfman hyvästi poliiseille ja kääntyi omille teilleen.
XVI
Oli jo iltapimeä.