Jykkälän tuvassa istuskeli parin naapuritalon ukkoja ja renkimiehiä, pohtien kysymystä siitä, saako poliisikoira rosvot kiinni.
Useimmat olivat sitä mieltä, ettei niin tulisi käymään. Jos rosvot olisivat olleet Törölän joukkoa, niin olisi kiinniottajien pitänyt jo ehtiä takaisin, ja jos ne taas olivat Sorjolan järven puolelta tai vieläkin kauempaa, niin otappas hännästä! Kun ne vain ovat valtamaantielle päässeet, niin kyllä siinä jäljet sotkeentuvat, vaikka olisivat vorot äsken tervatuissa lapikkaissa kulkeneet.
Mutta Jykkälän Paavo ei ollut kadottanut toivoaan ja piti poliisikoiran puolta.
— Erehtyipä se heti alussa! väitti eräs naapureista.
— Niin, säestivät toiset. Heti ensi otteella iski kirveensä kiveen!
— Kunko vei sinne Paakkulan Juuson mökille? kysyi Jykkälän isäntä.
— Niinpä niin.
— No siitähän sen juuri näki, miten hyvä se on jälkiä seuraamaan! kiisti isäntä. Vaikka oli Juuso kulkenut maantietäkin pitkin, niin eipäs vain se poliisikoira kadottanut jälkiä. Ja jos Juuso olisi se varas ollut, niin yksinäänpähän saisi Kaisa nukkua tänä yönä.
— Niin, mutta kunpa se Juuso ei ollutkaan varas! huomautti naapuritalon isäntä, ja hänen puolueensa riemastui nauraa höröttämään:
— Niin, siinäpä se! Kun se ei ollutkaan varas! Viattoman miehen olisi näet pistänyt linnaan, jos se koira olisi saanut käräjät istua!