— Ei herra Nilsperi saa…
— Bums! huusi herra Nils Pehr Bums, mullistaen peloittavasti silmiään.
— Anteeksi herra Pumps, oikaisi Miina. — Ei herra Pumps saa minua sanoissa solmituksi!
— Ei saakaan! sanoi Häkkisen matami.
Herra Nilsperikin huomasi kai yrityksen toivottomaksi, sillä hän muutti puheenaihetta ja ryhtyi pitämään oikeudelle suurta esitystä siitä tiestä, jonka rouva Menlös oli väittänyt rouva Montosen vastoin oikeutta sulkeneen.
Se oli suuri puhe.
Rämeällä äänellä, kurkkuaan tuon tuostakin mahtavasti karauttaen, esitti herra Nils Pehr Bums aivan kumoamattomasti, ettei ollut olemassa mitään sellaista sopimusta, ei edes suullista, vielä vähemmän kirjallista, joka velvoittaisi kauppias Montosen pitämään tien vapaana lankkuaidan lävitse kaivolleen ja liankaatopaikalleen. Eikä siinä ole mitään tietä koskaan ollutkaan.
— Onhan siinä ollut ihan selvä tie! huomautti Miina.
— Älkää keskeyttäkö! ärjäisi herra Nilsperi.
— Siinä on ollut tie ja on nytkin! sanoi äkkiä rouva Menlös järkähtämättömästi, ja hermostuneesti viiksiään kierrellen mutisi taloustirehtööri Menlös: