— Juuri niin, rakas Ma… juuri niin, korkea oikeus…
— Tie! huusi herra Nils Pehr Bums. — Tie! Minä olen laittanut kuntoon kaikki Waskijärven maantiet! Kyllä minä tiedän, mikä on tie!
Silloin avasi palvelijatar Miina suunsa ja sanoa pöläytti aivan odottamattoman huomautuksen — yhtä odottamattoman kuin sopimattomankin:
— Eipäs herra Pumps ollut mahtunut niillä Waskijärven maanteillä edes kuvernöörille tietä antamaan!
Tämä uskomaton, tämä ennenkuulumaton letkaus itse oikeuden edessä tyrmistytti ensi silmänräpäyksessä koko salin, lukuunottamatta Miinaa itseään, joka rohkeasti katsoi herra Nilsperiä suoraan silmiin. Auskultantti Kivilouhoskin keskeytti pienen käsityönsä ja vilkaisi ensin salaa Nilsperiin ja sitten raatimies Waaraseen.
Mutta sitten alkoi kuulua hiljainen hihitys kuulijain joukosta, ja torimatamit kuiskasivat toisilleen:
— Jopa antoi…!
Varmaankin aikoi herra Nils Pehr Bums vastata jotain Miinalle, ja henkeään pidättäen kaikki odottivat, mitä se olisi. Kaksi kertaa hän, tuhkan harmaana kasvoiltaan, avasi suunsa, mutta molemmilla kerroilla sulki hän sen jälleen, saamatta esiin äännähdystäkään kurkustaan.
Kiusallinen hiljaisuus…
Nilsperi nieleskeli tyhjää hetkisen, karautti sitten kurkkuaan, kääntyi selin Miinaan ja jatkoi puhettaan siitä, mihin se äsken oli keskeytynyt.