— Semmoista se on, kun ei tänne koskaan saada vakinaista pormestaria!
Koko oikeudenkäyttö joutuu rappiolle.
XXVI
Talvi on vielä ja paksulti lunta maassa, mutta jopa sentään vanhat, rakkaat merkit ennustavat, että talven valta lähenee murtumistaan ja kevät on ovella.
Alenneet ovat hanget katujen varsilla, alenneet ja mustuneet. Päivisin monesti räystäät vettä tippuvat, kun aurinko lämpimästi paistaa ja lieto länsituuli hiljalleen löyhähtelee pitkin Papinkatua.
Torilla sanovat heinäkuormia kaupunkiin tuoneet maalaiset, että ostakaa nyt niin pitkään kuin aikaa vielä on. Viimeiset heinät näissä alkavat olla ladon pohjalta, ja kuka tietää, uskaltaako enää viikon parin päästä ensinkään jäälle lähteä. Nytkin siellä on paikka paikoin vettä niin, että hevoselta polvet kastuvat.
Oli varhainen aamu.
Kauppias Adam Montonen oli noussut tavalliseen aikaan, käynyt puodissa sanomassa hyvää huomenta kauppa-apulaisilleen ja pistäytynyt makasiinissakin antamassa ohjeita Antti Peuraselle, jolla näinä aikoina oli paljon työtä, kun maakauppiaat kiiruhtivat ostamaan suuria jauhomääriä ennen kelirikon alkua.
Sitten oli hän taivastellut hetkisen tallin edessä, jossa renki suki hevosia, taputellut hevosia lautasille ja kysynyt, joko ruunan jalka pian paranee.
Aamuhämärä hälveni hälvenemistään ja kaikki näytti lupaavan kirkasta säätä.
— Alkaa tästä kai näistäpuolin kevätkin tulla, sanoi kauppias Montonen.