Tartumme siihen paljon välinpitämättömämmin kuin veitseen ja haarukkaan aamiaispöydässä.
Mehän tiedämme, että se maksaa vain puolen neljättä markkaa vuosikerta, ja että sen ilmoitushinnat ovat 8 penniä millimetriltä etusivulla ja 6 penniä takasivulla. Tiedämme ehkä senkin, että sen toimittaja on velkainen mies, jolla on viisi lasta, ja lehden konttorissa käydessämme olemme kurkistaneet avonaisesta ovesta toimitushuoneeseen ja nähneet, että sen tärkein huonekalu on suuri pöytä, jolla ajelehtii sanomalehtiä, mustepulloja, liimapulloja, vanhat sakset ja kynänvarsia ynnä muuta sekalaista tavaraa toivottomassa epäjärjestyksessä.
Mitäpä erinomaista voisikaan siis sellainen lehti meille kertoa? Avaamme sen kuin avaisimme nenäliinamme, mutta nenäliinaamme pidämme kuitenkin paljon tärkeämpänä ja avaamme sen joutuisammin, varsinkin jos meillä on nuha.
Ja silmäiltyämme viisi minuuttia lehden vähäpätöisiä uutisia ompeluseurain iltamista ja laihoja sähkösanomia, jotka kertovat aseman Meksikossa olevan edelleenkin uhkaavan ja kuuluisan napamatkailija Polariuksen saapuneen kotiin kaksi vuotta kestäneeltä retkeltään, heitämme lehden pois, viitsimättä enää vaivautua lukemaan sen alakertaa, jossa lehden "Mulipää" varmaankin taas juttelee siitä kauppatorin kiveämiskysymyksestä.
Mutta sattuupa kuitenkin joskus, että jollakin palstalla huomaamme pienen ristin, ja koska meidänkin on vaikea jättää lukematta kuolinuutisia, päätämme vilkaista, kuka on kuolleeksi mainittu. Ehkäpä joku herrastuomari, joku noita kerran kuussa kuolevia herrastuomareja, joka on tehokkaasti ottanut osaa paikkakuntansa kunnallisiin ja valistusrientoihin.
Ja niinpä me vilkaisemmekin nimeä, joka on sitä helpompi löytää, kun se on harvennettu.
Silloin me äkkiä vavahdamme, ja tuo puolen neliömetrin laajuinen paperipala, jonka kuka tahansa voi ostaa viidellä pennillä lehden konttorista ja konttorille sittenkin jää vielä kaksi penniä puhtaaksi voitoksi, alkaa vapista kädessämme.
Sillä tuo harvennettu nimi onkin parhaan ystävämme, ehkäpä läheisen sukulaisemmekin nimi.
Hyvä isä! Vastahan me viikko sitten vietimme iltaa saman miehen kanssa, ja silloin oli hän vielä mitä parhaissa voimissa. Mutta nyt on hän vainaja!
Näin voi tuo pieni lehti kostaa meille sen välinpitämättömyyden, jolla aina olemme sitä kohdelleet.