Mutta voi se kostaa sen toisellakin tavalla.
Ja kauppias Adam Montoselle kosti lehti toisella tavalla.
Kauppias Montonen vilkaisi haukotellen etusivun ilmoituksia, joista lehden oman kirjapainon olivat useimmat ja silmäänpistävimmät, käänsi sitten lehteä ja joutui täten tekstiosastoon.
Johtavan kirjoituksen otsikkona näkyi olevan "Pääelinkeinoamme kohottamaan!"
— Niin, kohota sinä vain! ajatteli herra Montonen ja siirtyi eteenpäin.
Mutta äkkiä pysähtyi keinutuoli ja vapisevin käsin laski herra Montonen lehden eteensä pöydälle, pyyhki otsaansa ja silmiänsä ja kumartui sitten varovaisesti uudestaan lehden yli, kuin olisi hän pelännyt sen palstoilta myrkyllisen höyryn tuoksahtavan häntä vastaan.
Uudelleen, yhä uudelleen luki herra Montonen tuon kohdan. Ja sitten alkoi hänen sisässään kuin tulivuoren purkaus: jymähtelee ja vavahtelee, tärisee maa-emo, sitten jysähdys kuin tuhat suurta tuliputkea ulvahtaisi, ja tulta ja savua ja kuumia kiviä syöksähtää kohti korkeutta.
Sellaiseltapa nyt tuntui kauppias Adam Montosen sielussa, ja ulkonaisesti purkautui tämä mahtava sielullinen liike hänen lyhyehkön, paksuhkon ruumiinsa eleissä ja otteissa siten, että hän työnsi nojatuolinsa rajulla liikkeellä kauaksi pöydästä ja hypähti ylös, alkaen kiivaasti kävellä edes takaisin huoneessa.
Ei hän nyt näe mitään ja tuskinpa kuulisikaan mitään. Kahdesti sysää hän kassakaapin vieressä olevan tuolin nurin ja molemmilla kerroilla nostaa hän sen vaistomaisesti taas pystyyn.
Ilmaa! Hänen täytyy saada ilmaa!