Kotielämäkin tuli ikävämmäksi. Rouva Menlös hermostui paljon vähemmästä kuin ennen ja kohdisti usein puhetulvansa taloustirehtööri Johan Alfred Menlösiin:
— Millainen mies sinäkin olet, joka annat itseäsi sillä tavoin kohdella! Miksi et mene kerrankin Montosen luo sanomaan suoria sanoja! Vai eikö heidän menettelynsä ole ollut häpeällistä? Tahdotko väittää, etteivät he ole meitä loukanneet? Onko meille koskaan ennen tuollaisia hävyttömyyksiä osoitettu? Eikö ole niin, Menlös?
Silloin liikutteli taloustirehtööri Menlös suuria, alaspäin riippuvia ja julmannäköisiä viiksiään sekä tuuheita kulmakarvojaan, pöllähytti piipustaan pari kolme ankaraa savupilveä ja vastasi vakavasti:
— Kyllähän se niin on, rakas Maria.
Mutta ennemmin olisi hän mennyt jalopeurain luolaan ja tarttunut suurinta jalopeuraa partaan kuin lähtenyt lukemaan lakia herra taikka rouva Montoselle.
Sen sijaan nousee hän päättäväisesti ylös ja menee asekamariinsa. Siellä ottaa hän seinältä suurimman pyssyn sekä alkaa sitä puhdistaa ja öljytä.
Lukija olkoon levollinen: me emme aio toimeenpanna mitään verilöylyä, eikä se ole herra Menlösinkään tarkoitus. Mutta pyssyjen puhdistus on hänen mielityötään, joka suuresti rauhoittaa ja virkistää häntä, milloin elämä tuntuu ikävältä ja mieli pyrkii masentumaan.
Kun hän on irroittanut pyssyn perän eri osiinsa, tarkastanut, onko lukko vielä hyvässä voiteessa sekä pannut koneiston jälleen paikoilleen ja kiinnittänyt ruuvit, on hänen otsansa taas kirkastunut ja mieli tuntuu keveältä. Tyytyväisenä hymähdellen kääntelee hän kirkasta, täydessä taistelukunnossa olevaa asetta käsissään, katselee nautinnolla sitä joka puolelta, nousee seisomaan, vetää hanan vireeseen, kohottaa pyssyn perän poskelleen, tähtää ulos Snellmanin puistoon jotakin kuviteltua otusta ja painaa liipasinta…
— Klips! sanoo pyssyn lukko.
Tunnustaaksemme totuuden ei taloustirehtööri Menlös ole koskaan ampunut yhtään otusta, ei edes varista, eikä pois päiviltä tuomittua vanhaa kissaa. Eipä hän ole, suoraan sanoen, ampunut koskaan laukaustakaan. Pyssyjä hänellä on monta, ja onpa hänellä niihin kovia patruunoitakin, jotka laukaistaessa antaisivat aika paukun, mutta niin kertaakaan ei hän ole paukauttanut. Ja hyvää isä… mitäpä hän ampuisi? Metsästys ei ole koskaan häntä huvittanut, eikä viitsi mies vanha seiniinkään räiskytellä.